Veera Salmen ensimmäinen nuortenkirja on kirja autiosta hotellista, tappeluista, oudoista katoamisista ja epätoivosta. Mutta samalla se on tarina Saaresta, ystävistä, kilpikonnista ja unelmista. Tarina alkaa kirjeestä, jonka on allekirjoittanut Hansama, ystäviensä Malalan, Morrisin ja Edisonin kanssa. Kaikilla nuorilla on oma tarinansa ja epätoivonsa vuoksi he ovat ajautuneet samaan pisteeseen. Heidän on pakko päästä jonnekin pois. Mielenkiintoisten ja arveluttavienkin suunnitelmien avulla he onnistuvat pääsemään tilanteeseen, jossa he asuvat autiossa Mahamor-nimisessä hotellissa syömässä rupitautiin sairastuneita perunoita. Kuitenkin suunnitelmissa oli asettua asumaan autiolle saarelle kauaksi vanhemmista ja nauttimaan elämästä. Kun nuoret vihdoin pääsevät saarelle, yrittävät he kaikin keinoin auttaa muita samassa tilanteessa olevia. Mutta onko elämä saarella sittenkään unelmien täyttymys?
Tämä sai kunnian olla vuoden 30. luettu kirja. Tapasin Veera Salmen keväällä, kun hän oli vierailemassa kirjastossamme. Veera on todella mukava ja hänen tapansa kertoa kirjoistaan lapsille oli todella uskomatonta. Hänen huumorinsa pääsee oikeuksiinsa juuri Puluboi-kirjoissa ja nyt myös tässä nuorten kirjassa.
Mutta minulla oli lukiessani ongelma. Kuulin Veera Salmen itse lukevan minulle pääni sisällä kirjaa, jossa pääkertojana on poika nimeltä Hansama. Ei sopinut siis yhtään. Kesti yli puoli kirjaa päästä pois tuosta ”äänestä” ja kuulla kirjan henkilöiden äänet. Mutta näin saattaa käydä, kun kuuntelee saman esityksen monta kertaa parin päivän sisään eri kouluryhmille. 🙂
En todellakaan kokenut olevani tämän kirjan kohderyhmää, siksi ehkä itse tarinakaan ei ollut minua varten. Suosittelisin kirjaa noin 12-15 vuotiaille, mutta tällaiselle yli kolmekymppiselle äidille kirja aiheutti aika paljon huolta nykynuorista ja myös omista lapsista. Eli kyllä, tunsin itseni vanhaksi. Mietin koko ajan miten huolissaan nuorten vanhemmat olivat kun omat lapset olivat lavastaneet oman kuolemansa. En ikinä haluaisi, että omat lapseni joutuisivat kokemaan sellaista epätoivoa kuin kirjan nuoret. Koska tässäkin kirjassa sanoma on oikeasti todella syvällinen, toivon, että kohderyhmään kuuluvat löytäisivät kirjan. Siksi kirjoitinkin siitä juuri tuon alun kirjastomme verkkosivujen kirjavinkkiosioon ja pistin palautettuani kirjan esille nuorten osastolle. Huominen voi aina olla tätä päivää parempi.
Osallistuin tälläkin kirjalla Helmet-haasteeseen, tämä kirja sopii todella moneen kohtaan:
1. Kirjassa muutetaan (hotelliin ja saarelle)
4. Kirjan nimessä on jokin paikka
11. Kirjassa käy hyvin
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
23. Kirjassa on mukana meri
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
33. Selviytymistarina
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
40. Kirjassa on lemmikkieläin
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja