Pidän kovasti ajatuksesta, että uutena vuotena ihmisille annetaan mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä. Kuin ihminen olisi Tabula rasa, tyhjä taulu. Valitettavasti tiedän kuinka menneisyyden painolasti pysyy silti mukana ja lupauksista saattaa tulla muutaman viikon tsemppaamisen jälkeen liian raskaita toteutettaviksi.
Luin juuri viime vuoden jouluna saamani päiväkirjan ensimmäisen ja ainoan sivun. Siinäkin esitin itselleni lupauksia, joista yksikään ei toteutunut. Itse asiassa voisin kirjoittaa samanlaisen tekstin nyt, vuoden myöhemmin. Tavallaan tuli olo, että vuodessa en ole päässyt mihinkään, vaan olen vain vuoden vanhempi.
Todellisuus ei kuitenkaan ole ihan niin, vaan olen vuoden opiskellut, työskennellyt ja kasvattanut lapsia. Hoitanut kotia, juossut useita kilometrejä, treenannut ja syönyt terveellisesti. Mutta silti olen samassa pisteessä kuin vuosi sitten? Mikä siis meni vikaan?
Lupaukseni itselleni olivat isoja toiveita tulevasta, siitä mikä minusta uuden uljaan vuoden vaihtuessa tulisi. Mutta 1.1. on päivä siinä missä muutkin. Lupaukset jäivät arjen jalkoihin, siihen että oli liian kiire suorittaa elämää.
Jos nyt tekisin lupauksia, ne liittyisivät liikuntaan ja ravintoon, niin kuin monilla muillakin tässä vaiheessa vuotta, kun jouluähky vielä muistuttaa itsestään. Ja sen haluaisin luvata, että opinnäytetyöni valmistuisi kevään aikana ilman stressiä, mutta en usko vielä että se onnistuu.
Olen aiemmassa työssäni nähnyt, että kun tahto on tarpeeksi kova, lupaukset muuttuvat tosiksi. Siksi olenkin optimisti, ehkä itsellenikin tulee vielä aika, jolloin lupaukset tulevat toteutettaviksi.
Siksi esitänkin vain pieniä toiveita seuraaville päiville ja vuosille. Jos osaisin olla itselleni armollinen, mutta samalla pitää huolta niin fyysisestä kuin henkisestä kunnosta, olisin tyytyväinen. Toivon tasapainoista elämää, jossa on myös iloa ja riemua.
Sitä toivon myös sinulle, iloa ja riemua tulevaan vuoteen!
Pikkuunen 