Anu Kuusenoksa: Kymmenentuhannen kuningatar

dav

Arvostelukappale.

Anu Kuusenoksa: Kymmenen tuhannen kuningatar (Varjo Kustannus 2019.)

Sarjan aikaisempien osien arviot: Prinssi jolla ei ollut sydäntä ja Seireenit

Kotimainen vampyyritrilogia saa huikean päätöksensä tässä Anu Kuusenoksan Aurora-sarjan viimeisessä osassa. Tässä kirjoituksessa on juonipaljastuksia sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta, joten jos et ole kirjoja lukenut, hanki ne nyt käsiisi!

Kymmenentuhannen kuningatar alkaa samasta paikasta kuin ensimmäinen kirja. Prinssissä Aurora oli vain pieni tyttö, joka pelkäsi hirviöitä metsässä kuin myös isäänsä. Juudas pelasti Auroran tuolta hökkelistä ja aloitti Auroran matkan kohti tarinan päätepistettä. Seireenit päättyi Bardiyan ratkaisuun laittaa Aurora unohtamaan kaiken heidän yhteisestä elämästään ja palaamaan heidän tyttärensä Ameratin kanssa Auroran kotitaloon. Seireenien lopussa tapahtui paljon, Kallisto voitettiin, mutta Judas menetettiin. Silloin olisi toivonut Bardiyalle ja Auroralle onnellista loppua ja seesteistä perhe-elämää, mutta eihän se vampyyrien maailmassa mene niin.

Toisaalta hyvä, sillä ilman Auroran paluuta vanhaan, tytär Amerat, tai tuttavallisemmin Armi, ei olisi saanut tavallista lapsuutta. Tosin ei hänen lapsuutensa nytkään täysin tavallinen ja onnellinen ollut, siihen vaikutti vanhassa rötiskössä asuminen, omituinen äiti ja lisäksi hän itse kuuli ääniä. Silti Armin elämässä oli hevonen ja hyvä ystävä, Miro. Kohtaukset hevosten kanssa oli itselleni nostalgisia, vaikka oma ”urani” heppahulluna päättyi jo aikaisin allergiaan. Oli ihana kuvitella kuinka rauhallista talvisessa metsässä olisi ratsastaa. No näin normaalisti, jos ei mitään salaperäisiä voimia olisi ympärillä.

Kirjassa edetään nopeasti, kun alun muistamattomuudesta päästään ohitse. Auroran ja Ameratin tiet erkaantuvat, kun Amerat lähtee selvittämään kuka tai mikä hän oikein on. Bardiyan palatessa Auroran luo syttyy taas toivonkipinä, josko he saisivat onnellisen loppunsa?

Tässä kirjassa, kuten aikaisemmissakin, välittyy kirjailijan paneutuminen kultuurihistoriaan. Yksityiskohdat ovat tarkkoja ja lukija oppii niistä uutta meidän omasta maailmastammekin, vaikka tarina ei ihan tavallinen olekaan. Kirjan tekstissä esiintyy runsaasti eri kieliä, jotka tuovat tarinaan oman vivahteensa. Näin ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta olevana Bardiyan taito puhua ruotsia huvitti. Toisaalta näin oli helpompi kuvitella Aurora ja Bardiya jonnekin tänne lähiseutujen autioituvalle maaseudulle.

Vampyyrimaailma on muuttunut, eikä onnellisia käänteitä ole näkyvissä. Sukulinjojen antama turva on mennyttä ja uusia johtajia nousee. Edellisen kirjan lukemisesta oli jo vuosi, minkä vuoksi oli välillä vaikeaa hahmottaa vampyyrien suhteita toisiinsa. Verilinjakartasto olisi selvittänyt asiaa. Lukemalla ja päättelemällä pääsin lopulta kärryille takaisin kuka on kuka. Lähtöasetelmassa Bardiya on ajettu pois kotoaan ja valta-asemasta taistellaan. Epävarmuus kaikkien vampyyrien kohtalosta pyörii ilmassa kuin hurrikaani. Tämän kirjan tapahtumia varjostaa ennustus vampyyrien tulevaisuudesta:

”Kalliston jälkeistä aikakautta kutsutaan tulevaisuuden historiassa Ikhorpoliksen hallitsijan aikakaudeksi, mitä seuraa kuningattaren aikakausi. Tuhottuaan Ikhorpoliksen ja sen jokaisen asukkaan hallitsee kauneudestaan ja julmuudestaan tunnettu kuningatar kaltaisiaan kymmenentuhannen armeijan, baivarabamin, avulla. Kuningattaren aikakauden lopettaa Saraf, joka kulkee päivänvalossa, ihmisten keskuudessa.” Kuusenoksa 2019, 226.

Ennustuksilla saattaa olla iso voima, jos niihin uskoo. Joskus niillä on itseään toteuttava voima, joka vahvistuu kun ihmiset tekevät päätöksiä niiden pohjalta. Miten ennustus liittyy Auroran ja Bardiyan tyttäreen? Hän ei ole vampyyri, vaan jotain samankaltaista kuin Juudas oli. Heidänlaistensa olemus hämmentää tavallisia vampyyreita. Kirjassa oli paljon yllättäviä käänteitä, jotka vahvistivat silti koko tarinan yhtenäisyyttä. Kaikella on merkityksensä. Tämä oli Auroran tarina. Se loppui juuri niin kuin pitikin, mutta silti sitä jäi janoamaan lisää.

Kirjailija on luvannut samaan maailmaan sijoittuvaa itsenäistä jatkoa kirjassa Olemattomien jumala, jonka on tarkoitus ilmestyä ensi vuonna. Innolla jään odottamaan lisää!

Tämä katkaisi hyvin loputtoman kiireiseltä tuntuneen kevään viimeisine kursseineen ja opinnäytetöineen. Lukeminen on paras tapa irtautua stressistä. Kohta on valmista, ehkä blogi sen myötä herää henkiin, niin kuin vampyyri. 😉

Kiitos Anu ja Varjo Kustannus yhteistyöstä, kirjojasi on mieletön lukea!

dav

PS: Kuvat napattu Vanhan Vaasan raunioilla. Upea paikka, käykäähän kesäreissulla siellä päin!

Helmet 2019 haasteessa tämä meni kohtaan: 37. Pienkustantamon julkaisu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s