Anu Kuusenoksa: Olemattomien Jumala

Anu Kuusenoksa: Olemattomien Jumala (Varjo kustannus 2020)

Arvostelukappale. Kirja saatu kirjailijalta.

Olipa taas ilo syventyä vampyyrien maailmaan. Olen kirjoittanut blogissani myös kolmesta edellisestä osasta. Tämä teksti spoilaa alkuperäistä trilogiaa hieman, joten lue eteenpäin omalla vastuulla. 😊

Kuusenoksan vampyyrisarjan kolme ensimmäistä osaa kertoivat Auroran tarinan. Kymmenentuhannen kuningatar jäi siihen, että Aurora vannoi kostoa Amirille rakkaansa Bardiyan kuolemasta. Jotenkin jo silloin oli tunne, ettei tämä voinut vain jäädä tähän. Mutta toisaalta, halusinko nähdä (lukea) Auroran menevän yhä syvemmälle kostoonsa?

Juuri siitä Olemattomien Jumala kertoo. Kirjailija itse kertoo tämän kirjan olevan linkki alkuperäisen trilogian ja uuden tätä kirjaa seuraavan kirjasarjan välillä. Tavallaan kirja tuntui hieman irralliselta, mutta samalla uutta odottavan kutkuttavalta.

Aurora on kirjan alussa vampyyrien kuningatar, joka hallitsee kymmenentuhannen taistelijan armeijaa. Hän on menettänyt kaiken. Olin odottanut, että kirjassa olisi käsitelty enemmän Auroran suhdetta Amirin kanssa, mutta kostonhimo olikin kasvanut vain suuremmaksi. Kaikki vampyyrit saisivat tuntea kuningattaren vihan.

Tuttuja hahmoja kirjassa oli Aurorankin lisäksi monia ja taas kerran kesti hetken selvittää vampyyrien verilinjakartastot, kun ei kaikki heti tullut mieleen. Lempihahmoni kirjasarjassa on aina ollut Judas, eikä se tässäkään muuttunut. Judas on verilinjojen ulkopuolella ja tottunut olemaan yksinäinen susi. Nyt verilinjalla onkin hänen alapuolellaan on Aurora, jonka kanssa he jakavat myös unet. Olematon koskettaa sekä Judasta että Auroraa tavalla, jota he eivät voi kontrolloida.

©Antti Tahvanainen

Tuo olematon on se voima, josta kaikki vampyyrien energia on lähtöisin. Kumpikin heistä taistelee unia vastaan omillaan. Kuka on kenenkin puolella? On aika nousta kapinaan.

”Ihmisten maailma jatkaisi kulkuaan vielä vuosisadan, ehkä toisenkin. Mutta vampyyrien maailma teki kuolemaa. Vanhimpien kuolemat olivat syösseet heidät tuhoon, ja nyt ilman johdatusta he olivat matkalla kadotukseen. Jotkut heidän kaltaisistaan olivat kuvitelleet, että Judas olisi heidän vapahtajansa, kirkas tähti heidän seurattavaksi. Mutta väkisinkin heräsi tunne siitä, että Judas johtaisi heidät hitaasti tuhoon.” (Olemattomien Jumala, s. 193).

Nuo verilinjat ovatkin erittäin kiinnostava asia Kuusenoksan luomasta vampyyrimaailmasta. Mieti vaikka miltä tuntuisi, jos vanhempasi voisivat olla yhteydessä sinuun verilinjan kautta? Tai, että tietäisit aina onko lapsillasi kaikki hyvin? Toisaalta myös niin, että sinut määriteltäisiin aina sen perusteella, ketkä olivat isovanhempiasi monta sukupolvea sitten. Vampyyrien koko maailma määrittyy verilinjojen kautta ja nyt niiden aika on ohi. Judas kiteyttää kirjassa tämän hyvin: ”Heillä todella oli tapana nähdä toisensa vain siitä yhdestä näkövinkkelistä katseltuna. Kuka oli kenenkin jälkeläinen ja kuka kuului mihinkin verilinjaan.” (Olemattomien Jumala, s. 235).

Kirjan uusista henkilöistä Nastya eli Anastasia oli mielenkiintoisin tuttavuus. Kun lopulta hahmon tausta paljastui tuli todella mahtava fiilis, siinä tuli kirjailijan mieltymys historiaan erittäin hienosti esiin. Muutenkin tämänkin kirjan, niin kuin edellistenkin, vahvuus on historian, kielen ja arkkitehtuurin hieno kuvaaminen. Kirja ansaitsisi vielä enemmän visuaalista maisemointia (joista saa nauttia Antti Tahvanaisen kuvittamana), vaikka mielikuvat tulevat tekstiä lukiessa vahvasti mieleen.

Toinen sisällöllinen asia, joka tekee vaikutuksen, on tunteiden kuvaaminen. Vampyyrien mielenterveysongelmat tarvitsisivat usemman vuosisadan terapiakäyntejä…

Kirjassa tuli uhrauksia, joiden merkitys tulee luultavasti vasta ilmi uudessa kirjasarjassa. Loppu jäi taas niin sellaiseen paikkaan, että lukija jää janoamaan lisää. Tämän viimeisenä esiintyvän henkilön tulemisen jälkeen vampyyrien maailma ei ole enää koskaan entisensä.

Kiitos Anulle taas luottamuksesta. Näihin kirjoihin on mukava uppoutua. ❤️

Tämäkin kirja menee Helmet 2020-haasteeseen. Sopii kohtiin:

7. Kirjassa rikotaan lakia, 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö, 25. Kirjassa ollaan saarella, 29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva, 33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos, 42. Kirjassa on isovanhempia, 49. Vuonna 2020 julkaistu kirja ja 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.

Uudenvuoden toiveita

Pidän kovasti ajatuksesta, että uutena vuotena ihmisille annetaan mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä. Kuin ihminen olisi Tabula rasa, tyhjä taulu. Valitettavasti tiedän kuinka menneisyyden painolasti pysyy silti mukana ja lupauksista saattaa tulla muutaman viikon tsemppaamisen jälkeen liian raskaita toteutettaviksi.

dav

Luin juuri viime vuoden jouluna saamani päiväkirjan ensimmäisen ja ainoan sivun. Siinäkin esitin itselleni lupauksia, joista yksikään ei toteutunut. Itse asiassa voisin kirjoittaa samanlaisen tekstin nyt, vuoden myöhemmin. Tavallaan tuli olo, että vuodessa en ole päässyt mihinkään, vaan olen vain vuoden vanhempi.

Todellisuus ei kuitenkaan ole ihan niin, vaan olen vuoden opiskellut, työskennellyt ja kasvattanut lapsia. Hoitanut kotia, juossut useita kilometrejä, treenannut ja syönyt terveellisesti. Mutta silti olen samassa pisteessä kuin vuosi sitten? Mikä siis meni vikaan?

Lupaukseni itselleni olivat isoja toiveita tulevasta, siitä mikä minusta uuden uljaan vuoden vaihtuessa tulisi. Mutta 1.1. on päivä siinä missä muutkin. Lupaukset jäivät arjen jalkoihin, siihen että oli liian kiire suorittaa elämää.

Jos nyt tekisin lupauksia, ne liittyisivät liikuntaan ja ravintoon, niin kuin monilla muillakin tässä vaiheessa vuotta, kun jouluähky vielä muistuttaa itsestään. Ja sen haluaisin luvata, että opinnäytetyöni valmistuisi kevään aikana ilman stressiä, mutta en usko vielä että se onnistuu.

fbt

Olen aiemmassa työssäni nähnyt, että kun tahto on tarpeeksi kova, lupaukset muuttuvat tosiksi. Siksi olenkin optimisti, ehkä itsellenikin tulee vielä aika, jolloin lupaukset tulevat toteutettaviksi.

Siksi esitänkin vain pieniä toiveita seuraaville päiville ja vuosille. Jos osaisin olla itselleni armollinen, mutta samalla pitää huolta niin fyysisestä kuin henkisestä kunnosta, olisin tyytyväinen. Toivon tasapainoista elämää, jossa on myös iloa ja riemua.

Sitä toivon myös sinulle, iloa ja riemua tulevaan vuoteen!

Stop laihduttamiselle!

Olen ollut kaksi kertaa elämässäni ylipainoinen, jos raskausaikoja ei oteta lukuun. Silti elämäni on ollut jo yli 15 vuoden ajan laihduttamista, painonhallintaa ja tyytymättömyyttä omaan kroppaan. Ensimmäisen kerran olin ylipainoinen juuri tuolloin 16 vuotta sitten. Elämäntapa silloisen poikaystäväni kanssa oli pitkälti leffojen katselua, roskaruokaa ja herkuttelua.

Toisen kerran olin painoindeksini mukaan ylipainoinen tämän vuoden tammikuussa. Kävin työpaikan puolesta kehonkoostumusmittauksessa ja siellä tultiin tähän tulokseen. Tähän taas on johtanut opiskelu (istuminen on lisääntynyt paljon) ja pitkällinen arjen sekamelska, jossa tunne oman elämän hallitsemisesta on hukassa.

Eli olen kuitenkin koko aikuisikäni ollut normaalipainoinen ja yrittänyt silti laihduttaa. Minulle ne viimeiset viisi kiloa on ollut tavoitteena lähes koko ajan, riippumatta siitä mitä olen painanut. Olen silti korostanut aina elämäntapojen merkitystä ja sitä, ettei laihduttaminen ole mikään dieettikuuri. Mutta elämäntapakin voi jäädä päälle, eikä aina hyvällä tavalla.

Tässä laihduttamisen lopettamisessa ei ole kyse siitä, että hylkäisin toivomani hyvät elämäntavat vaan ajatusmallin muutoksesta. Olen tuntenut niin monta vuotta syyllisyyttä jokaisesta herkuttelusta ja roskaruoka-ateriasta, että seuraavat päivät menevät miettiessä, miten nämäkin kalorit saisin pois. Enkä siltikään ole onnistunut.

Nykyisessä elämäntilanteessa ei ole mahdollista liikkua niin paljon kuin haluaisin, aina ei ehdi miettiä niitä terveellisempiä vaihtoehtoja tai edes jaksa miettiä niitä. Pitäisikö silti tuntea syyllisyyttä kaikesta? Ei varmaan pitäisi, mutta tunnen silti.

Ostin melkein pari vuotta sitten vaa’an, joka synkronoi painon aktiivisuusmittariin ja muuttaa tavoitteita sen mukaan että miten paino on muuttunut. Siitä asti tavoitteissa on ollut se miinus viisi kiloa. Ja kun astuin tammikuussa vaa’alle, silti se näytti minulle tulokseksi olen ylipainoinen. Mitä tapahtui? En pystynyt liikuntatavoitteisiin. Tavoitteet olivat jatkuvasti pilvissä, enkä päässyt suurimpana osana päivistä lähellekään sataa prosenttia.

Tänä keväänäkin aloitin urakan siihen, että saisin edes vuoden aikana kertyneet kilot pois. Mutta nyt tulin toisiin aatoksiin. Olen rakastunut juoksemiseen, enkä jaksa juosta jos en syö kunnolla. Poistin tavoitteeni aktiivisuusmittarista ja päätin, että nyt yritän vain hyväksyä että olen tämän painoinen, kokoinen ja ihan hyvä näin.

Haluan liikkua, elää terveellisesti ja jaksaa enemmän. Niillä ei ole mitään tekemistä niiden ”viimeisen viiden kilon” kanssa. Keskittyäkseni siihen hyvään mitä omassa Wellness-ajattelussani on aina ollut, en polta enkä juo, syön monipuolisesti ja aika terveellisesti, liikun mahdollisuuksien mukaan ja yritän olla aktiivinen myös vapaa-ajalla.

Nyt minulla alkoi loma, joten yritän nyt tämänkin myötä saada muutettua ajattelutapoja ja laittaa stopin laihduttamiselle. Sillä se ei ole elämäntapa. Terveelliset valinnat elämässä ei vaadi jatkuvaa ”laihdutuskuurilla” olemista, vaan ovat osa normaalia elämää kuten myös satunnaiset herkuttelut.

Joten stop laihdutus! Ja jatketaan elämää. 😊

Surutyötä

Minut tuntevat tietävät, että olen vuodessa tehnyt oikeastaan täyden uranvaihdoksen. Aikaisemmin olin personal trainer ja liikunta-alan yrittäjä, mutta äitiyslomien aikana kirjat veivät liikuntaa enemmän. Palo liikuntaan hiipui, jonka vuoksi koin että minulla ei olisi niin paljon annettavaa asiakkailleni. Samalla harmittelin sitä, etten mitään virallista korkeakoulututkintoa ollut tullut hankkineeksi.

Maiju1

Päätökseni hakea opiskelemaan kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomiksi oli pitkän harkinnan tulos. Asiaa puolsivat monimuotokoulutus ja suhteellisen lähellä oleva koulu, jotta lähipäivätkin onnistuvat kotoapäin ajamalla. Äitini jäi eläkkeelle, joka myös mahdollisti opiskelun aloittamisen.

Olen iloinen, että opiskeluni on jo tuonut minulle työpaikan ja paljon uusia kokemuksia. Mutta silti teen edelleen jatkuvaa surutyötä entisen työni vuoksi.

Meillä on perheyritys, joka on kasvanut mukanani ihan lapsuudesta asti. Vanha kuntosali oli minulle kuin toinen koti. Sieltä muutto vuonna 2009 oli myös kova paikka. Tähän uuteen paikkaan en ole kiintynyt niin paljon, koska melkein heti muuton jälkeen jäinkin äitiyslomalle esikoisen kanssa. Mutta silti, on sekin paikka minun suunnittelemani ja täynnä unelmia.

Maiju2

Vielä viime keväänä ohjasin tunteja samalla kun opiskelin. Kesällä aloitin kirjastossa työt, jonka jälkeen uranvaihdos konkretisoitui. Salin asiakkaat kummastelivat minua kirjaston tiskin takana, koska olivat nähneet minun kasvavan salilla. Tämän jälkeen minun on ollut vaikea mennä salille. Välillä kun työmatkakin menee salin ohitse, nostaa se sellaiset tunteet pintaan, etten tiedä mitä tekisin. Oma liikunta on ajanpuutteen vuoksi vähentynyt todella paljon, ja ikävä salille on kova.

Surutyön tästä tekee se, että vaikka olen iloinen ja innoissani uudesta työstäni, niin se omistautuminen, joka minulla oli ennen, tuntuu sydämessä edelleen.

Elämässä pitää tehdä valintoja, eikä yrittäjän elämä pienten lasten äitinä tuntunut oikealta. Kaikki kunnioitus isälleni, jolla aina vain riittää kipinää liikuntaa, asiakkaita ja yrittämistä kohtaan. Pienin askelin yritän itsekin palata salille, enemmän asiakkaana mutta silti aina yrittäjän sydämellä.

Toivon, että pystyn siirtämään kunnianhimoni, yrittäjyyteni ja intohimoni myös kirjastomaailmaan ja että minun annetaan myös näyttää se.

DSC_0573 (2)

Tilannekatsaus alkuvuoteen

Uusi lukuvuosi kirjastoalan opiskelijana on alkanut. Kolmas päivä menossa Seinäjoella, alkaa jo väsy painaa. Seuraava viikko menee sitten tehtävien selvittelyyn ja aikatauluttamiseen. Kahdeksan kurssia tänä keväänä sisältäen aika paljon liiketalouden puolta. Toivottavasti kipinä löytyy myös sieltä, vaikka tutkimustyö kuulostaa aika heprealta.

Helmikuussa tulossa uusi verkkolukupiiri, videolla vinkkinä seuraava kirja. Yritän saada kuitenkin siitä mahdollisimman pian oman postauksen.

Kolme kirjaa luettuna tälle vuodellekin jo, niistä tulossa juttua heti kun ehdin. Kaikki hyviä lukukokemuksia. 🙂 Olen niiden kanssa aloitellut Helmetin-lukuhaastetta joten niiden yhteydessä vinkit myös mihin kohtaan se sopii. 🙂

Mukavaa lauantaita!

Somekanavat

Hei,

tiesithän että Pikkuunen-blogia voit seurata Facebookissa (kaikki uudet päivitykset), Instagramista löytyy kirjapainotteisesti kuvia ja lisäksi blogi löytyy myös Bloglovin’ palvelusta. Löydä oma kanavasi seurata blogiani! Voit toki liittyä WordPressiin kautta tilaajaksikin. 🙂

Facebook

Instagram

Follow my blog with Bloglovin

Kiitos kun liityt seuraajaksi!

Syysloma

Lapsilla alkoi syysloma. Itselläni on aikamoinen deadline-stressi ollut päällä. Sain tänään palautettua viimeiset, jotka piti tehdä tähän viikon sisään. Ajattelin, että tarvitsen hieman taukoa opiskelusta, vaikka se onkin kivaa ja tehtävää olisi paljon. Joten ensi viikko on lasten viikko. (Okei, töitä on vielä maanantai ja tiistai, mutta silti.)

Stressitasot on olleet aika kovia, enkä ole varmaan mikään mukavin äiti silloin. Siksi aion kerätä töistä ison kasan kirjoja ja lukea lapsille ensi viikolla mahdollisimman paljon. Sillä on rauhoittava vaikutus niin itselle kuin lapsillekin.

Muutenkin lukemista on ikävä. Sellaista, kun saa itse valita lukemisensa. Nimittäin e-kirjana luettavana oleva Kjell Westön Rikinkeltainen taivas tökkii pahasti. Ei ehkä itse kirjan takia, mutta kun se on ”pakko” lukea. Erika Vikin Seleesian näkijä odottaisi vuoroaan, kuten Dan Brownin Alku äänikirjana.

Millainen viikko teille on tulossa?

Sääkalenteri

Sää on jännä asia. Siitä riittää keskustelua tuntemattomien kesken ja aina nykyistä vuodenaikaa verrataan jopa vuosien takaisiin. Sää on neutraali aihe, johon kukaan ei voi (ainakaan lyhyellä tähtäimellä) vaikuttaa.

Meidänkin perhepiirissä sää on usein puheenaiheena. Sain synttärilahjaksi vanhemmiltani kolmen vuoden sääkalenterin, jotta ei tarvitsisi arvuutella minkälainen sää on ollut. Kunhan vain muistan kirjoittaa säätiloja ylös.

Tämä viikko on ollut sekä lämmin että kylmä, kovin sumuinen ja yhden päivän aurinkoinen. Tänään oli kylmä ilma, ihan syksyn tuntua.

Millainen sää teillä on ollut? Teetkö merkintöjä säästä jonnekin?

Aurinkoista viikonloppua!

Aurinko tuli vihdoin esiin. Koko viikko on mennyt sumussa niin ilman kuin päänkin suhteen. Jos nyt pilvet väistyisivät ja voitaisiin nauttia viikonlopusta ihanassa ilmassa.

Huomenna tosin olen töissä ja opiskelujakin olisi edistettävä. Sanotaanko nyt näin, että kirjaston markkinointisuunnitelma ei ole ihan sitä mitä mä haluaisin viikonloppuna miettiä. 😁 Joten keskityn ehkä mieluummin johonkin mukavaan opiskeluun, kuten Heinähattu ja Vilttitossu – kirjan lukemiseen.

Oikein ihanaa viikonloppua sinulle! Onko teillä jotain erityisiä suunnitelmia?

Tikkuleipä

Joskus grillaamaan mennessä haluaisi jotain muutakin grillattavaa kuin perinteistä. Tässä eräs vaihtoehto mukaan otettavaksi.

Tikkuleipä

6 dl vehnäjauhoja

0,5 tl suolaa

2 tl leivinjauhetta

1,5 tl oreganoa

0,5 tl valkosipulijauhetta

50 g margariinia (maidotonta)

2,5 dl vettä

Sekoita kuivat aineet ensimmäiseksi yhteen. Nypi hieman pehmennyt margariini sekaan. Lisää vesi ja vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Lisää jauhoja tarvittaessa.

Ota hieman taikinaa ja leivo käsien välissä pitkäksi tangoksi. Kierrä grillitikun ympärille ja grillaa kypsäksi nuotiolla käännellen usein.

Tarjoa esimerkiksi hunajan kanssa.

Vietimme todella lämpöisen iltapäivän ja illan rannalla grillaten ja nauttien syksystä. Toivottavasti teillä on ollut mukava viikko ja rentouttava viikonloppu! Näillä eväillä ensi viikkoon. 🙂