Olen ollut kaksi kertaa elämässäni ylipainoinen, jos raskausaikoja ei oteta lukuun. Silti elämäni on ollut jo yli 15 vuoden ajan laihduttamista, painonhallintaa ja tyytymättömyyttä omaan kroppaan. Ensimmäisen kerran olin ylipainoinen juuri tuolloin 16 vuotta sitten. Elämäntapa silloisen poikaystäväni kanssa oli pitkälti leffojen katselua, roskaruokaa ja herkuttelua.
Toisen kerran olin painoindeksini mukaan ylipainoinen tämän vuoden tammikuussa. Kävin työpaikan puolesta kehonkoostumusmittauksessa ja siellä tultiin tähän tulokseen. Tähän taas on johtanut opiskelu (istuminen on lisääntynyt paljon) ja pitkällinen arjen sekamelska, jossa tunne oman elämän hallitsemisesta on hukassa.
Eli olen kuitenkin koko aikuisikäni ollut normaalipainoinen ja yrittänyt silti laihduttaa. Minulle ne viimeiset viisi kiloa on ollut tavoitteena lähes koko ajan, riippumatta siitä mitä olen painanut. Olen silti korostanut aina elämäntapojen merkitystä ja sitä, ettei laihduttaminen ole mikään dieettikuuri. Mutta elämäntapakin voi jäädä päälle, eikä aina hyvällä tavalla.
Tässä laihduttamisen lopettamisessa ei ole kyse siitä, että hylkäisin toivomani hyvät elämäntavat vaan ajatusmallin muutoksesta. Olen tuntenut niin monta vuotta syyllisyyttä jokaisesta herkuttelusta ja roskaruoka-ateriasta, että seuraavat päivät menevät miettiessä, miten nämäkin kalorit saisin pois. Enkä siltikään ole onnistunut.
Nykyisessä elämäntilanteessa ei ole mahdollista liikkua niin paljon kuin haluaisin, aina ei ehdi miettiä niitä terveellisempiä vaihtoehtoja tai edes jaksa miettiä niitä. Pitäisikö silti tuntea syyllisyyttä kaikesta? Ei varmaan pitäisi, mutta tunnen silti.
Ostin melkein pari vuotta sitten vaa’an, joka synkronoi painon aktiivisuusmittariin ja muuttaa tavoitteita sen mukaan että miten paino on muuttunut. Siitä asti tavoitteissa on ollut se miinus viisi kiloa. Ja kun astuin tammikuussa vaa’alle, silti se näytti minulle tulokseksi olen ylipainoinen. Mitä tapahtui? En pystynyt liikuntatavoitteisiin. Tavoitteet olivat jatkuvasti pilvissä, enkä päässyt suurimpana osana päivistä lähellekään sataa prosenttia.
Tänä keväänäkin aloitin urakan siihen, että saisin edes vuoden aikana kertyneet kilot pois. Mutta nyt tulin toisiin aatoksiin. Olen rakastunut juoksemiseen, enkä jaksa juosta jos en syö kunnolla. Poistin tavoitteeni aktiivisuusmittarista ja päätin, että nyt yritän vain hyväksyä että olen tämän painoinen, kokoinen ja ihan hyvä näin.
Haluan liikkua, elää terveellisesti ja jaksaa enemmän. Niillä ei ole mitään tekemistä niiden ”viimeisen viiden kilon” kanssa. Keskittyäkseni siihen hyvään mitä omassa Wellness-ajattelussani on aina ollut, en polta enkä juo, syön monipuolisesti ja aika terveellisesti, liikun mahdollisuuksien mukaan ja yritän olla aktiivinen myös vapaa-ajalla.
Nyt minulla alkoi loma, joten yritän nyt tämänkin myötä saada muutettua ajattelutapoja ja laittaa stopin laihduttamiselle. Sillä se ei ole elämäntapa. Terveelliset valinnat elämässä ei vaadi jatkuvaa ”laihdutuskuurilla” olemista, vaan ovat osa normaalia elämää kuten myös satunnaiset herkuttelut.
Joten stop laihdutus! Ja jatketaan elämää. 😊
Pikkuunen 