Anu Kuusenoksa: Kymmenentuhannen kuningatar

dav

Arvostelukappale.

Anu Kuusenoksa: Kymmenen tuhannen kuningatar (Varjo Kustannus 2019.)

Sarjan aikaisempien osien arviot: Prinssi jolla ei ollut sydäntä ja Seireenit

Kotimainen vampyyritrilogia saa huikean päätöksensä tässä Anu Kuusenoksan Aurora-sarjan viimeisessä osassa. Tässä kirjoituksessa on juonipaljastuksia sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta, joten jos et ole kirjoja lukenut, hanki ne nyt käsiisi!

Kymmenentuhannen kuningatar alkaa samasta paikasta kuin ensimmäinen kirja. Prinssissä Aurora oli vain pieni tyttö, joka pelkäsi hirviöitä metsässä kuin myös isäänsä. Juudas pelasti Auroran tuolta hökkelistä ja aloitti Auroran matkan kohti tarinan päätepistettä. Seireenit päättyi Bardiyan ratkaisuun laittaa Aurora unohtamaan kaiken heidän yhteisestä elämästään ja palaamaan heidän tyttärensä Ameratin kanssa Auroran kotitaloon. Seireenien lopussa tapahtui paljon, Kallisto voitettiin, mutta Judas menetettiin. Silloin olisi toivonut Bardiyalle ja Auroralle onnellista loppua ja seesteistä perhe-elämää, mutta eihän se vampyyrien maailmassa mene niin.

Toisaalta hyvä, sillä ilman Auroran paluuta vanhaan, tytär Amerat, tai tuttavallisemmin Armi, ei olisi saanut tavallista lapsuutta. Tosin ei hänen lapsuutensa nytkään täysin tavallinen ja onnellinen ollut, siihen vaikutti vanhassa rötiskössä asuminen, omituinen äiti ja lisäksi hän itse kuuli ääniä. Silti Armin elämässä oli hevonen ja hyvä ystävä, Miro. Kohtaukset hevosten kanssa oli itselleni nostalgisia, vaikka oma ”urani” heppahulluna päättyi jo aikaisin allergiaan. Oli ihana kuvitella kuinka rauhallista talvisessa metsässä olisi ratsastaa. No näin normaalisti, jos ei mitään salaperäisiä voimia olisi ympärillä.

Kirjassa edetään nopeasti, kun alun muistamattomuudesta päästään ohitse. Auroran ja Ameratin tiet erkaantuvat, kun Amerat lähtee selvittämään kuka tai mikä hän oikein on. Bardiyan palatessa Auroran luo syttyy taas toivonkipinä, josko he saisivat onnellisen loppunsa?

Tässä kirjassa, kuten aikaisemmissakin, välittyy kirjailijan paneutuminen kultuurihistoriaan. Yksityiskohdat ovat tarkkoja ja lukija oppii niistä uutta meidän omasta maailmastammekin, vaikka tarina ei ihan tavallinen olekaan. Kirjan tekstissä esiintyy runsaasti eri kieliä, jotka tuovat tarinaan oman vivahteensa. Näin ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta olevana Bardiyan taito puhua ruotsia huvitti. Toisaalta näin oli helpompi kuvitella Aurora ja Bardiya jonnekin tänne lähiseutujen autioituvalle maaseudulle.

Vampyyrimaailma on muuttunut, eikä onnellisia käänteitä ole näkyvissä. Sukulinjojen antama turva on mennyttä ja uusia johtajia nousee. Edellisen kirjan lukemisesta oli jo vuosi, minkä vuoksi oli välillä vaikeaa hahmottaa vampyyrien suhteita toisiinsa. Verilinjakartasto olisi selvittänyt asiaa. Lukemalla ja päättelemällä pääsin lopulta kärryille takaisin kuka on kuka. Lähtöasetelmassa Bardiya on ajettu pois kotoaan ja valta-asemasta taistellaan. Epävarmuus kaikkien vampyyrien kohtalosta pyörii ilmassa kuin hurrikaani. Tämän kirjan tapahtumia varjostaa ennustus vampyyrien tulevaisuudesta:

”Kalliston jälkeistä aikakautta kutsutaan tulevaisuuden historiassa Ikhorpoliksen hallitsijan aikakaudeksi, mitä seuraa kuningattaren aikakausi. Tuhottuaan Ikhorpoliksen ja sen jokaisen asukkaan hallitsee kauneudestaan ja julmuudestaan tunnettu kuningatar kaltaisiaan kymmenentuhannen armeijan, baivarabamin, avulla. Kuningattaren aikakauden lopettaa Saraf, joka kulkee päivänvalossa, ihmisten keskuudessa.” Kuusenoksa 2019, 226.

Ennustuksilla saattaa olla iso voima, jos niihin uskoo. Joskus niillä on itseään toteuttava voima, joka vahvistuu kun ihmiset tekevät päätöksiä niiden pohjalta. Miten ennustus liittyy Auroran ja Bardiyan tyttäreen? Hän ei ole vampyyri, vaan jotain samankaltaista kuin Juudas oli. Heidänlaistensa olemus hämmentää tavallisia vampyyreita. Kirjassa oli paljon yllättäviä käänteitä, jotka vahvistivat silti koko tarinan yhtenäisyyttä. Kaikella on merkityksensä. Tämä oli Auroran tarina. Se loppui juuri niin kuin pitikin, mutta silti sitä jäi janoamaan lisää.

Kirjailija on luvannut samaan maailmaan sijoittuvaa itsenäistä jatkoa kirjassa Olemattomien jumala, jonka on tarkoitus ilmestyä ensi vuonna. Innolla jään odottamaan lisää!

Tämä katkaisi hyvin loputtoman kiireiseltä tuntuneen kevään viimeisine kursseineen ja opinnäytetöineen. Lukeminen on paras tapa irtautua stressistä. Kohta on valmista, ehkä blogi sen myötä herää henkiin, niin kuin vampyyri. 😉

Kiitos Anu ja Varjo Kustannus yhteistyöstä, kirjojasi on mieletön lukea!

dav

PS: Kuvat napattu Vanhan Vaasan raunioilla. Upea paikka, käykäähän kesäreissulla siellä päin!

Helmet 2019 haasteessa tämä meni kohtaan: 37. Pienkustantamon julkaisu

Uudenvuoden toiveita

Pidän kovasti ajatuksesta, että uutena vuotena ihmisille annetaan mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä. Kuin ihminen olisi Tabula rasa, tyhjä taulu. Valitettavasti tiedän kuinka menneisyyden painolasti pysyy silti mukana ja lupauksista saattaa tulla muutaman viikon tsemppaamisen jälkeen liian raskaita toteutettaviksi.

dav

Luin juuri viime vuoden jouluna saamani päiväkirjan ensimmäisen ja ainoan sivun. Siinäkin esitin itselleni lupauksia, joista yksikään ei toteutunut. Itse asiassa voisin kirjoittaa samanlaisen tekstin nyt, vuoden myöhemmin. Tavallaan tuli olo, että vuodessa en ole päässyt mihinkään, vaan olen vain vuoden vanhempi.

Todellisuus ei kuitenkaan ole ihan niin, vaan olen vuoden opiskellut, työskennellyt ja kasvattanut lapsia. Hoitanut kotia, juossut useita kilometrejä, treenannut ja syönyt terveellisesti. Mutta silti olen samassa pisteessä kuin vuosi sitten? Mikä siis meni vikaan?

Lupaukseni itselleni olivat isoja toiveita tulevasta, siitä mikä minusta uuden uljaan vuoden vaihtuessa tulisi. Mutta 1.1. on päivä siinä missä muutkin. Lupaukset jäivät arjen jalkoihin, siihen että oli liian kiire suorittaa elämää.

Jos nyt tekisin lupauksia, ne liittyisivät liikuntaan ja ravintoon, niin kuin monilla muillakin tässä vaiheessa vuotta, kun jouluähky vielä muistuttaa itsestään. Ja sen haluaisin luvata, että opinnäytetyöni valmistuisi kevään aikana ilman stressiä, mutta en usko vielä että se onnistuu.

fbt

Olen aiemmassa työssäni nähnyt, että kun tahto on tarpeeksi kova, lupaukset muuttuvat tosiksi. Siksi olenkin optimisti, ehkä itsellenikin tulee vielä aika, jolloin lupaukset tulevat toteutettaviksi.

Siksi esitänkin vain pieniä toiveita seuraaville päiville ja vuosille. Jos osaisin olla itselleni armollinen, mutta samalla pitää huolta niin fyysisestä kuin henkisestä kunnosta, olisin tyytyväinen. Toivon tasapainoista elämää, jossa on myös iloa ja riemua.

Sitä toivon myös sinulle, iloa ja riemua tulevaan vuoteen!

Helmet-lukuhaaste 2018

Tänä vuonna luin enemmän kuin vuosiin. Osaksi kiitos Helmet-haasteen, mutta ei työ kirjastossakaan ole ollut pahitteeksi. Saan käsiini helposti uusia ja kiinnostavia kirjoja, kun niitä tulee. Ei tarvitse etsiä hyllyistä enää luettavaa kun etsii jo kirjaluetteloista mieluisat. Helmet-lukuhaaste jäi valitettavasti hieman kesken, luin yli 50 kirjaa, mutta en vaan saanut kaikkiin kohtiin mitään. Eli tässä minun lähes valmis listani:

1. Kirjassa muutetaan: J.P. Delaney: Edellinen asukas

2. Kotimainen runokirja: Jukka Itkonen: Lumilyhdyn valossa

3. Kirja aloittaa sarjan: Kristina Ohlsson: Lasilapset

4. Kirjan nimessä on jokin paikka: Essi Ihonen: Ainoa Taivas

5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit (80-luku): C.J. Tudor: Liitu-ukko

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa: S.K. Tremayne: Tulilapsi

7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan: Jessica Townsend: Morriganin koetukset

8. Balttialaisen kirjailijan kirjoittama kirja: –

9. Kirjan kansi on yksivärinen: Jukka Laajarinne: Pinnan alla on pimeä

10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja: Emelie Schepp: Ikuisesti merkitty

11. Kirjassa käy hyvin: Veera Salmi: Saari

12. Sarjakuvaromaani: Neil Gaiman: Coraline

13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa: Juba: Maasian munatoti

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan: Anu Kuusenoksa: Prinssi, jolla ei ollut sydäntä

15. Palkitun kääntäjän kirja: Steinar Bragi: Sumu (Kääntäjä Tuomas Kauko)

16. Kirjassa luetaan kirjaa: Cecelia Ahern: Viallinen

17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa: Laura Lähteenmäki: Yksi kevät

18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä: Alroth & Pohjoinen: Westerosin kirjeenvaihtaja (tv-sarja, mutta tarpeeksi lähellä)

19. Kirja käsittelee vanhemmuutta: Jani Toivola: Kirja tytölleni

20. Taiteilijaelämäkerta: Antti Tuisku: Antti Tapani

21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi: Chinua Achebe: Kaikki hajoaa

22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin: Piia Leino: Taivas

23. Kirjassa on mukana meri: Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

24. Surullinen kirja: Henri Gylander: Unia ja toiveita

25. Novellikokoelma: Salla Simukka: Sytytä valot/Sammuta valot

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt: Anu Kuusenoksa: Seireenit

27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta: Eva Frantz: Kahdeksas neito

28. Sanat kirjan nimessä on aakkosjärjestyksessä: Paula Hawkins: Tummiin vesiin

29. Kirjassa on lohikäärme: George R. R. Martin: Jäälohikäärme

30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan: Terhi Tarkiainen: Pure mua

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa: Stephen King: Ruususen uni (Koska paksu!)

32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan: Hanna Houru: Jääkansi

33. Selviytymistarina: Johanna Holmström: Sielujen saari

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotakin uutta: Lars Wilderäng: Tähtikirkas

35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja: –

36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa: Sarah Crossan: Yksi

37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi: Lars Wilderäng: Tähtisade

38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo: –

39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama: Satu Rämö: Islantilainen kodinonni

40. Kirjassa on lemmikkieläin: Erika Vik: Seleesian näkijä

41. Valitse kirja sattumanvaraisesti: Sara Blaedel: Uhrilehto

42. Kirjan nimessä on adjektiivi: Suurin kaikista

43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle: Maria Turtschaninoff: Maresin voima

44. Kirja liittyy johonkin peliin: Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus

45. Palkittu tietokirja: –

46. Kirjan nimessä on vain yksi sana: Lina Bengtsdotter: Annabelle

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmassa: Kristina Ohlsson: Hopeapoika

48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö: Cecelia Ahern: Täydellinen

49. Vuonna 2018 julkaistu kirja: Shari Lapena: Vieras talossa

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: J.S. Monroe: Löydä minut

Nämä kirjat jäivät listan ulkopuolelle:

– Heikki Oja: Riimut, viestejä viikingeille

– Mitä jälkeen jää – Taito tehdä kuolinsiivous

– Clare Mackintosh: Minä näen sinut

– Gin Phillips: Niin kuin olisimme kauniita

– Maja Lunde: Mehiläisten historia

– S.K. Tremayne: Ennen kuolemaani

– Tea Lauriainen: Mad Tea party

– Karen M. McManus: Yksi meistä valehtelee

On vaikeaa valita vuoden parhaimpia kirjoja, paljon hyviä lukukokemuksia, mutta myös huonoja. Ensi vuoden haastetta odotellessa…

Burger tasting @Friends&Brgrs

Sain viime viikolla kutsun Burger tasting-iltaan kotikaupunkimme ylpeyteen, Friends&Brgrsiin. Olin ilmeisemmin täyttänyt taas jonkun asiakaskyselyn, jonka ansiosta kutsu kävi. Hyvä näin, sillä pääsimme äitimme kanssa maistelemaan laajan valikoiman hampurilaisia, ranskalaisia ja juomiakin.

Ensimmäisenä tarjolle tulivat kesällä tullut uutuus, Halloumi-ranskalaiset. Ja lisäksi annos tavallisia ranskalaisia kolmen eri dipin kera. Halloumi-juusto onkin ennalta tuttu, mutta näin friteerattuna aivan uusi kokemus. Oli todella herkullista! Friends&Brgrsin ranskalaiset ovat jo kuuluisia, tällä kertaa ne olivat onnistuneet todella hyvin niin rapeuden kuin suolaisuuden kanssa. (Dipeistä sen verran, että Aioli oli mielettömän hyvää!)

Juomaksi saimme Friends&Brgrsin omaa tuotantoa, jossa makuina sitruuna, mansikka ja puolukka-omena. Näissä maistuu todella oikeat maut, joten voi hyvin maistaa esimerkiksi kesän mansikat ja happamat puolukat. Limsat valmistetaan Ahvenanmaalla.

Tämän kuvan kanssa jopa minä menin hieman mokaamaan, joka kuvaan melkein kaikki annokseni. Eli kerkesin haukata palan ennen kuvan ottamista. 😄 Ensimmäinen kaikille tuotu hampurilainen oli tämän kuukauden spesiaalihampurilainen, BBQ hampurilainen. Tässä välissä mm. paahdettua sipulia, pekonia ja bbq-kastiketta. Hyvä yhdistelmä, joka toimii, kastikkeen määrästä pieni miinus. 4/5 pistettä.

Seuraavaksi tarjolle tuli kanahampurilainen. Tässä ei olekaan kanahampurilaiselle tyypillisesti paneroitua ja friteerattua pihviä, vaan raikas kanafilee. Lisäksi uunipaahdettua tomaattia, rucolaa, karamellisoitua sipulia ja aiolia. Tämä yhdistelmä oli minulle mieleen, koska pidän raikkaista mauista. 5/5.

Tässä vaiheessa vatsa alkoi olla jo todella täynnä, kun kolmas maistiainen tuotiin pöytään. Umami-hampurilainen on saanut nimensä yhdestä viidestä perusmausta, jota ihminen maistaa. Hampurilainen sisältää cheddarjuustoa, karamellisoitua sipulia, uunipaahdettua tomaattia ja umami-majoneesia. Umami-hampurilainen vaikutti muiden kanssa olijoiden mukaan olevan enemmän miesten mieleen. Itselleni tämä yhdistelmä oli liian raskas, joten 3/5 pistettä.

Viimeinen omavalintainen hampurilainen oli Aioli hampurilainen. Tästä tuli oma suosikkini! Rakastan valkosipulia ja ravintolan oma aioli ihastutti jo ranskalaisten ja kanahampurilaisen kanssa, joten tämä oli nappivalinta. 5/5 pistettä.

Jälkiruoaksi meille oli varattu vielä mansikka- ja suklaapirtelöt. Itse valitsin mansikan, jossa todella maistuvat oikeat marjat esanssin sijaan.

Viimeisten suupalojen jälkeen olo oli kuin joulupöydästä noustessa. Vatsa ihan liian täynnä, mutta mieli on hyvä. Tällaisen mahdollisuuden soisi suotavan kaikille Pietarsaarelaisille, jotta me tietäisimme mistä maailmalla puhutaan. Loistoilta, kiitos Friends&Brgrs!

(Ei ole maksettu mainos, ihan hyvällä mielelläni tätä kirjoitan.)

Stop laihduttamiselle!

Olen ollut kaksi kertaa elämässäni ylipainoinen, jos raskausaikoja ei oteta lukuun. Silti elämäni on ollut jo yli 15 vuoden ajan laihduttamista, painonhallintaa ja tyytymättömyyttä omaan kroppaan. Ensimmäisen kerran olin ylipainoinen juuri tuolloin 16 vuotta sitten. Elämäntapa silloisen poikaystäväni kanssa oli pitkälti leffojen katselua, roskaruokaa ja herkuttelua.

Toisen kerran olin painoindeksini mukaan ylipainoinen tämän vuoden tammikuussa. Kävin työpaikan puolesta kehonkoostumusmittauksessa ja siellä tultiin tähän tulokseen. Tähän taas on johtanut opiskelu (istuminen on lisääntynyt paljon) ja pitkällinen arjen sekamelska, jossa tunne oman elämän hallitsemisesta on hukassa.

Eli olen kuitenkin koko aikuisikäni ollut normaalipainoinen ja yrittänyt silti laihduttaa. Minulle ne viimeiset viisi kiloa on ollut tavoitteena lähes koko ajan, riippumatta siitä mitä olen painanut. Olen silti korostanut aina elämäntapojen merkitystä ja sitä, ettei laihduttaminen ole mikään dieettikuuri. Mutta elämäntapakin voi jäädä päälle, eikä aina hyvällä tavalla.

Tässä laihduttamisen lopettamisessa ei ole kyse siitä, että hylkäisin toivomani hyvät elämäntavat vaan ajatusmallin muutoksesta. Olen tuntenut niin monta vuotta syyllisyyttä jokaisesta herkuttelusta ja roskaruoka-ateriasta, että seuraavat päivät menevät miettiessä, miten nämäkin kalorit saisin pois. Enkä siltikään ole onnistunut.

Nykyisessä elämäntilanteessa ei ole mahdollista liikkua niin paljon kuin haluaisin, aina ei ehdi miettiä niitä terveellisempiä vaihtoehtoja tai edes jaksa miettiä niitä. Pitäisikö silti tuntea syyllisyyttä kaikesta? Ei varmaan pitäisi, mutta tunnen silti.

Ostin melkein pari vuotta sitten vaa’an, joka synkronoi painon aktiivisuusmittariin ja muuttaa tavoitteita sen mukaan että miten paino on muuttunut. Siitä asti tavoitteissa on ollut se miinus viisi kiloa. Ja kun astuin tammikuussa vaa’alle, silti se näytti minulle tulokseksi olen ylipainoinen. Mitä tapahtui? En pystynyt liikuntatavoitteisiin. Tavoitteet olivat jatkuvasti pilvissä, enkä päässyt suurimpana osana päivistä lähellekään sataa prosenttia.

Tänä keväänäkin aloitin urakan siihen, että saisin edes vuoden aikana kertyneet kilot pois. Mutta nyt tulin toisiin aatoksiin. Olen rakastunut juoksemiseen, enkä jaksa juosta jos en syö kunnolla. Poistin tavoitteeni aktiivisuusmittarista ja päätin, että nyt yritän vain hyväksyä että olen tämän painoinen, kokoinen ja ihan hyvä näin.

Haluan liikkua, elää terveellisesti ja jaksaa enemmän. Niillä ei ole mitään tekemistä niiden ”viimeisen viiden kilon” kanssa. Keskittyäkseni siihen hyvään mitä omassa Wellness-ajattelussani on aina ollut, en polta enkä juo, syön monipuolisesti ja aika terveellisesti, liikun mahdollisuuksien mukaan ja yritän olla aktiivinen myös vapaa-ajalla.

Nyt minulla alkoi loma, joten yritän nyt tämänkin myötä saada muutettua ajattelutapoja ja laittaa stopin laihduttamiselle. Sillä se ei ole elämäntapa. Terveelliset valinnat elämässä ei vaadi jatkuvaa ”laihdutuskuurilla” olemista, vaan ovat osa normaalia elämää kuten myös satunnaiset herkuttelut.

Joten stop laihdutus! Ja jatketaan elämää. 😊

Jessica Townsend: Morriganin koetukset

Tätä kirjaa on blogeissa, lehdissä ja puheissa hehkutettu todella paljon. Jotkut jopa vertaavat Harry Potteriin, joka tietenkin on yksi maailman parhaimmista kirjasarjoista, jos ei paras.

Joten olihan minunkin tämä luettava. Ja lukukokemuksien jälkeen voin yhtyä hehkutukseen. En vielä silti nostaisi Pottereiden tasolle, mutta potentiaalia on. Ei Viisasten kivikään paras Pottereista ole, joten annetaan tälle mahdollisuus. Kirjaa ei silti tarvitse verrata Pottereihin, sillä se pärjää hyvin kyllä ihan omillaankin.

Kirjan päähenkilö on Morrigan Korppi, 11 vuotias tyttö, joka syntyi ehtoona ja jonka on määrä kuolla ehtoona. Hän on rekisteröity kirotuksi lapseksi, jota voidaan syyttää ihan kaikesta pieleen menneestä. Morrigan ei saa elää omaa lapsuuttaan, vaan tunteettomalta vaikuttava isä on myös mukana tässä syyllistämisessä ja mielestäni kaikista julmimmalta tuntui Morriganin saama joululahja, luettelo ja lasku kaikesta hänen sinä vuonna ”aiheuttamistaan” tuhoista ja vahingoista.

Morriganin on siis määrä kuolla kun hän täyttää 11 vuotta, ennen syntymäpäiväänsä hän kuitenkin pääsee mukaan tarjouspäivään, jossa lapsille tehdään tarjouksia tulevista opinahjoista. Yllättäen myös Morrigan saa tarjouksen, ei yhtä vain kaksi. Ensimmäinen tarjous tulee merkittävältä Ezra Viimalta ja toinen Meineikkaalta seuralta.

Kun kello lyö ehtoon saapumisen merkiksi, alkaa savun ja varjon jahti, jota Morriganin pitää paeta henkensä edestä. Morriganin pelastaa mies nimeltä Jupiter Pohjoinen ja vie Morriganin mekaanisella hämähäkillään Nevermooriin.

Nevermoorissa Morrigania odottaa koetukset, jotka pitää päästä läpi ennen Meineikkaaseen seuraan pääsemistä. Viimeinen, näyttökoetus, tuntuu erityisen haastavalta, sillä siellä pitäisi esitellä joku taidokas kyky. Sitä Morriganilla ei ole, vai onko?

Kirja tutustuttaa aivan uuteen taikamaailmaan, joka on täynnä ihastuttavia yksityiskohtia. Erityisesti itse pidin paljon sateenvarjojen merkityksestä kirjan juonessa. Mikäli edes hieman pidit Pottereista, niin sanon sinulle, lue tämä. Tulet ihastumaan!

Osallistuin tälläkin Helmet-haasteeseen ja tämä sopii mm. kohtiin:

3. Kirja aloittaa sarjan

7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan

29. Kirjassa on lohikäärme

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

49. Vuonna 2018 julkaistu kirja

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Veera Salmi: Saari

Veera Salmen ensimmäinen nuortenkirja on kirja autiosta hotellista, tappeluista, oudoista katoamisista ja epätoivosta. Mutta samalla se on tarina Saaresta, ystävistä, kilpikonnista ja unelmista. Tarina alkaa kirjeestä, jonka on allekirjoittanut Hansama, ystäviensä Malalan, Morrisin ja Edisonin kanssa. Kaikilla nuorilla on oma tarinansa ja epätoivonsa vuoksi he ovat ajautuneet samaan pisteeseen. Heidän on pakko päästä jonnekin pois. Mielenkiintoisten ja arveluttavienkin suunnitelmien avulla he onnistuvat pääsemään tilanteeseen, jossa he asuvat autiossa Mahamor-nimisessä hotellissa syömässä rupitautiin sairastuneita perunoita. Kuitenkin suunnitelmissa oli asettua asumaan autiolle saarelle kauaksi vanhemmista ja nauttimaan elämästä.  Kun nuoret vihdoin pääsevät saarelle, yrittävät he kaikin keinoin auttaa muita samassa tilanteessa olevia. Mutta onko elämä saarella sittenkään unelmien täyttymys?


Tämä sai kunnian olla vuoden 30. luettu kirja. Tapasin Veera Salmen keväällä, kun hän oli vierailemassa kirjastossamme. Veera on todella mukava ja hänen tapansa kertoa kirjoistaan lapsille oli todella uskomatonta. Hänen huumorinsa pääsee oikeuksiinsa juuri Puluboi-kirjoissa ja nyt myös tässä nuorten kirjassa.

Mutta minulla oli lukiessani ongelma. Kuulin Veera Salmen itse lukevan minulle pääni sisällä kirjaa, jossa pääkertojana on poika nimeltä Hansama. Ei sopinut siis yhtään. Kesti yli puoli kirjaa päästä pois tuosta ”äänestä” ja kuulla kirjan henkilöiden äänet. Mutta näin saattaa käydä, kun kuuntelee saman esityksen monta kertaa parin päivän sisään eri kouluryhmille. 🙂

En todellakaan kokenut olevani tämän kirjan kohderyhmää, siksi ehkä itse tarinakaan ei ollut minua varten. Suosittelisin kirjaa noin 12-15 vuotiaille, mutta tällaiselle yli kolmekymppiselle äidille kirja aiheutti aika paljon huolta nykynuorista ja myös omista lapsista. Eli kyllä, tunsin itseni vanhaksi. Mietin koko ajan miten huolissaan nuorten vanhemmat olivat kun omat lapset olivat lavastaneet oman kuolemansa. En ikinä haluaisi, että omat lapseni joutuisivat kokemaan sellaista epätoivoa kuin kirjan nuoret. Koska tässäkin kirjassa sanoma on oikeasti todella syvällinen, toivon, että kohderyhmään kuuluvat löytäisivät kirjan. Siksi kirjoitinkin siitä juuri tuon alun kirjastomme verkkosivujen kirjavinkkiosioon ja pistin palautettuani kirjan esille nuorten osastolle. Huominen voi aina olla tätä päivää parempi.

Osallistuin tälläkin kirjalla Helmet-haasteeseen, tämä kirja sopii todella moneen kohtaan:

1. Kirjassa muutetaan (hotelliin ja saarelle)

4. Kirjan nimessä on jokin paikka

11. Kirjassa käy hyvin

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan

22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin

23. Kirjassa on mukana meri

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt

33. Selviytymistarina

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta

40. Kirjassa on lemmikkieläin

46. Kirjan nimessä on vain yksi sana

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

49. Vuonna 2018 julkaistu kirja

 

Juosta vai eikö juosta?

Olen aina kadehtinut juoksijoita, hölkkääjiä ja lenkkeilijöitä, joilla tossu vaan kulkee eteenpäin ilman suurta ponnistelua. Olen ammattini (liikunta-ala) puolesta tutustunut juoksun tekniikkaan ja kannustanut asiakkaitani harrastuksen pariin.

Mutta silti oma juoksu on aina tökkinyt. Nuorempana vaivasi ainaiset kylkipistot, rasitusastmatyyppiset hengenahdistuskohtaukset ja kutiavat jalat. Näiden vuoksi en koskaan oikein päässyt alkua pidemmälle vaan luovutin kun juoksu ei kulkenut. Pisimmillään juoksin luultavasti yhteen pötköön muutamia kilometrejä, eikä tilanne ole parantunut, päinvastoin.

Talvella kävin harvakseltani kävelylenkeillä, mutta nyt kevään tultua on liikunnassa ollut enemmän säännöllisyyttä (opintojen jäädessä tauolle). Kävely ei minulle riitä nostamaan sykettä tai tuomaan hikeä pintaan. Tästä syystä aloin haastaa itseäni lisäämällä juoksupätkiä lenkkeihin.

Mutta taas kaikki pistää vastaan. Nyt muutamia viikkoja juosseena henki alkaa kulkea paremmin ja juoksupätkät ovat pidentyneet. Mutta samaa tahtia on lisääntynyt kipu. Olen kärsinyt polvikivusta nyt ehkä puolisen vuotta, eikä sille lääkärissäkään mitään kunnon selitystä löydetty. Eilinen lenkki otti varsin koville polvien suhteen ja tänä aamuna kipua on levossakin.

Eli ei hyvä.

Aloittelijan tasolla olen matkassa, nopeudessa ja tekniikassa. Pieninä hetkinä kuitenkin kipu katoaa ja saatan muutamia metrejä nauttien juosta. Tämän vuoksi kidutan itseäni, sillä haluaisin onnistua ja juosta pidempiä matkoja niin että se ei olisi tuskaa. Nyt askel painaa jaloissa joka askeleella, mutta olen silti juossut. Lenkit on olleet intervallityylisiä jatkuvasti tai kävelyä pelkästään. Mutta ero on juuri sykkeissä. Juoksu nostaa sykkeeni heti todella korkealle, mutta kävely taas ei nosta yhtään. Kun löytyisi joku välimuoto, jossa sykkeen saisi pidettyä siedettävällä tasolla. Toisaalta aina syke on ollut tällainen, maksimisykerajatkin on mulle ollut ihan saavutettavissa eli peruslaskentakaavat eivät ole pitäneet paikkaansa.

Metsä on kaunis ja rauhallinen paikka juosta (eikä susia ole näkynyt, vaikka samoissa maastoissa ollaan liikuttu). En haluaisi luovuttaa. Tavoitteenani oli kesän lopussa juosta 5 km yhtäjaksoisesti. Mutta ilmeisesti jalkani ovat eri mieltä. Ei se taida olla kivun arvoista.

Ystävät, jos teillä on neuvoja tai kokemuksia, niin kuulisin mielelläni!

Anu Kuusenoksa: Seireenit

Arvostelukappale:

Anu Kuusenoksa: Seireenit

Varjo Kustannus 2018

Anu Kuusenoksan Prinssi, jolla ei ollut sydäntä (lue juttuni täältä: Prinssi jolla ei ollut sydäntä) vakuutti minut siitä että kotimaastakin voi tulla laadukasta vampyyrikirjallisuutta. Viimeisten koulutehtävien ja hellesään rinnalla luin kirjan jatko-osan, Seireenit.

Mikäli et halua tietää edellisen kirjan lopusta mitään, suosittelen lukemaan ensimmäisen blogipostaukseni ja lukemaan seuraavaksi Prinssin. 😊

Prinssin lopussa Aurora sai rakastettunsa Bardiyan ja niin kuin kirjassa vihjailtiinkin, Aurora oli jo silloin pieniin päin. Judaksen kohtalo puolestaan jätettiin avoimeksi, hänen jäädessä isänsä Amirin taloon muiden paetessa paikalta.

Vuosi on kulunut ja Auroralle ja Bardiayalle on syntynyt tytär, Amerat. Tyttö on samanlainen kuin Juudas oli, ihminen, mutta ilmeisesti kuoltuaan muuttuisi vampyyriksi ilman puremaa.

Aurora ottaa lastenhoidosta vapaa-illan ja lähtee klubille tanssimaan. Siellä asiat menevätkin todella pieleen kun hänen ystävänsä Maria menettää itsehillintänsä ja käy ihmisen kimppuun. Tyttö on Karoliina, joka lopulta epäonnistuneen pelastusyrityksen jälkeen kuolee ja syntyy vampyyriksi. Karoliinasta ei vain tule tavallista vampyyria, vaan seireeni nimeltä Kallisto. Kallisto aiheuttaa sellaisen uhkan vampyyreille, jota he eivät osanneet kuvitellakaan. Kuinka käy Auroran perheen, löytyykö Judas? Miten tämä hurja pahuus voitetaan?

Mielestäni Seireenit on kirjallisesti parempi kuin Prinssi. Tekstiä on tiivistetty, mikä on hyvä asia näinkin isossa tarinassa. Vielä kirjassa on pitkiäkin taustakertomuksia, mutta ne eivät minua ainakaan haitanneet. Niistä voi lukea rivien väleistä, että kirjailija rakastaa historiaa ja tähtitiedettä. Mytologiat ovat aina kiehtoneet minua ja niihin syventyminen oli mielenkiintoista.

Kirjassa lempihahmojani olivat Bardiya ja Amir, nuo kaksi johtohahmoa koko vampyyrien lajille. Mieleeni jäi erityisesti eräs Amirin tarina Auroralle, Ameratin nimen taustoista. Tämä kuvaa hyvin uskontoja ja myös tämän kirjan maailman vampyyreiden suhdetta kuolemattomuuteen:

”Jokaiseen tietämääni uskontoon liittyy unelma jonkinlaisesta kuolemattomuudesta, elämän jatkumisesta ikuisesti – taivaassa, nirvanassa, uudelleen syntymisenä. Ameratat ei tarkoita varsinaisesti kuolemattomuutta, vaan elämän jatkumista yleisesti, niin luonnossa, kasveissa kuin eläimissäkin. Jokainen meistä, kuten Bardiyakin tyttärensä kohdalla, haaveilee siitä että saisi pitää rakkaansa ikuisesti itsellään. Ei kukaan halua olla kuolematon tai päästä parempaan paikkaan, ellei heidän rakkaansa ole siellä. Miksi elää ikuisuus, jos on elettävä yksin? ”

Seireenit (Kuusenoksa 2018, 192).

Kirja sai miettimään jatkoa, koska maailma on niin mielenkiintoinen. Toinen asia, jota mietin oli että tämä voisi toimia sarjakuvana hyvin, ehkä molempien kirjojen kuvittajana toimineen Antti Tahvanaisen piirtämänä?

Suosittelen tutustumaan sarjaan, jos vampyyrit yhtään kiinnostaa. Kirjasarjan molemmat osat löytyvät Pietarsaaren kaupunginkirjastosta. (Muihin Fredrika-kirjastoihin myös edullisella seutulainalla!) Tai voit tilata kirjat ihan omaksi esim. Adlibriksestä.

Kiitos Varjo kustannus kirjasta! Oli kiva lukea!

Tämäkin kirja päätyi Helmet-haasteeseen, tässä ehdotuksia joihin kirja sopii:

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt (En nyt tiedä mihin päin Italiaa tämä sijoittuu, mutta en ainakaan ole Suomen kohteissa käynyt.)

33. Selviytymistarina

46. Kirjan nimessä on vain yksi sana

49. Vuonna 2018 julkaistu kirja

Steinar Bragi: Sumu

Tämä kirja on ehkä oudoin lukemani viime aikoina. Tai koskaan? Löysin kirjan kirjastosta jo viime vuoden puolella ja takakannen teksti houkutteli pistämään lukulistalle.

”Sumu on niin sakea, että matkalaisten jeeppi törmää talon seinään. Yksinäisessä talossa keskellä Islannin autiota erämaata asuu salaperäinen vanha pariskunta, joka vastentahtoisesti tarjoaa seurueelle yöpaikan.”

Takakannessa on myös arvostelu, viisi tähteä ja maininta nerokkaasta psykologisesta trilleristä. Ehkä enemmän kirjasta kertoo kannen teksti: Islannin oma Twin Peaks.  Itse pidin Twin Peaksin outoudesta, niin tv-sarjassa kuin kirjassakin, mutta Sumun osalta tämä meni todella oudoksi.

Kirja alkaa juuri niin kuin takakannen tekstissä sanotaankin. Tekstissä vilisee islantilaisia nimiä ja paikkoja, joka tuo oman sävynsä kerrontaan. Kirjassa myös selostetaan onnettomuuteen joutuneiden uhrien taustoja ja heidän välisiään suhteita. Mutta oudot tapahtumat talossa ja sen ympäristössä ovat kuitenkin pääosassa. Kaiken juonen kehittelyn jälkeen lopusta jäi todella tyhjä olo. Tavallaan nauratti, mutta tavallaan petyin ”helppoon” loppuun.

En löytänyt henkilöhahmoista ketään samaistuttavaa, joten ehkä siksi myös koko tarina jäi etäiseksi.

Yksi syy siihen, miksi päätin lukea kirjan nyt, oli sen sijoittuminen Helmet-haasteen kohtaan numero 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja. Olen lukenut tosin toisenkin tänä vuonna (Sielujen saari), mutta se meni toiseen kohtaan.

Kirjaa en kovin herkästi voi suositella, jos ei todella pidä oudoista ja vielä oudommista tarinoista. Mutta jos palkitun kääntäjän kirjoittamaa kirjaa on vaikea löytää, niin tässä on yksi. Ja jos on joku maahaaste menossa, niin tässä olisi Islanti. 🙂

Helmet-haasteen (2018) kohdat, joihin kirja sopii ovat:

15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja (Tuomas Kauko)

16. Kirjassa luetaan kirjaa

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt (Islanti)

40. Kirjassa on lemmikkieläin

46. Kirjan nimessä on vain yksi sana


Steinar Bragi: Sumu

LIKE 2016, 287 sivua