Burger tasting @Friends&Brgrs

Sain viime viikolla kutsun Burger tasting-iltaan kotikaupunkimme ylpeyteen, Friends&Brgrsiin. Olin ilmeisemmin täyttänyt taas jonkun asiakaskyselyn, jonka ansiosta kutsu kävi. Hyvä näin, sillä pääsimme äitimme kanssa maistelemaan laajan valikoiman hampurilaisia, ranskalaisia ja juomiakin.

Ensimmäisenä tarjolle tulivat kesällä tullut uutuus, Halloumi-ranskalaiset. Ja lisäksi annos tavallisia ranskalaisia kolmen eri dipin kera. Halloumi-juusto onkin ennalta tuttu, mutta näin friteerattuna aivan uusi kokemus. Oli todella herkullista! Friends&Brgrsin ranskalaiset ovat jo kuuluisia, tällä kertaa ne olivat onnistuneet todella hyvin niin rapeuden kuin suolaisuuden kanssa. (Dipeistä sen verran, että Aioli oli mielettömän hyvää!)

Juomaksi saimme Friends&Brgrsin omaa tuotantoa, jossa makuina sitruuna, mansikka ja puolukka-omena. Näissä maistuu todella oikeat maut, joten voi hyvin maistaa esimerkiksi kesän mansikat ja happamat puolukat. Limsat valmistetaan Ahvenanmaalla.

Tämän kuvan kanssa jopa minä menin hieman mokaamaan, joka kuvaan melkein kaikki annokseni. Eli kerkesin haukata palan ennen kuvan ottamista. 😄 Ensimmäinen kaikille tuotu hampurilainen oli tämän kuukauden spesiaalihampurilainen, BBQ hampurilainen. Tässä välissä mm. paahdettua sipulia, pekonia ja bbq-kastiketta. Hyvä yhdistelmä, joka toimii, kastikkeen määrästä pieni miinus. 4/5 pistettä.

Seuraavaksi tarjolle tuli kanahampurilainen. Tässä ei olekaan kanahampurilaiselle tyypillisesti paneroitua ja friteerattua pihviä, vaan raikas kanafilee. Lisäksi uunipaahdettua tomaattia, rucolaa, karamellisoitua sipulia ja aiolia. Tämä yhdistelmä oli minulle mieleen, koska pidän raikkaista mauista. 5/5.

Tässä vaiheessa vatsa alkoi olla jo todella täynnä, kun kolmas maistiainen tuotiin pöytään. Umami-hampurilainen on saanut nimensä yhdestä viidestä perusmausta, jota ihminen maistaa. Hampurilainen sisältää cheddarjuustoa, karamellisoitua sipulia, uunipaahdettua tomaattia ja umami-majoneesia. Umami-hampurilainen vaikutti muiden kanssa olijoiden mukaan olevan enemmän miesten mieleen. Itselleni tämä yhdistelmä oli liian raskas, joten 3/5 pistettä.

Viimeinen omavalintainen hampurilainen oli Aioli hampurilainen. Tästä tuli oma suosikkini! Rakastan valkosipulia ja ravintolan oma aioli ihastutti jo ranskalaisten ja kanahampurilaisen kanssa, joten tämä oli nappivalinta. 5/5 pistettä.

Jälkiruoaksi meille oli varattu vielä mansikka- ja suklaapirtelöt. Itse valitsin mansikan, jossa todella maistuvat oikeat marjat esanssin sijaan.

Viimeisten suupalojen jälkeen olo oli kuin joulupöydästä noustessa. Vatsa ihan liian täynnä, mutta mieli on hyvä. Tällaisen mahdollisuuden soisi suotavan kaikille Pietarsaarelaisille, jotta me tietäisimme mistä maailmalla puhutaan. Loistoilta, kiitos Friends&Brgrs!

(Ei ole maksettu mainos, ihan hyvällä mielelläni tätä kirjoitan.)

Stop laihduttamiselle!

Olen ollut kaksi kertaa elämässäni ylipainoinen, jos raskausaikoja ei oteta lukuun. Silti elämäni on ollut jo yli 15 vuoden ajan laihduttamista, painonhallintaa ja tyytymättömyyttä omaan kroppaan. Ensimmäisen kerran olin ylipainoinen juuri tuolloin 16 vuotta sitten. Elämäntapa silloisen poikaystäväni kanssa oli pitkälti leffojen katselua, roskaruokaa ja herkuttelua.

Toisen kerran olin painoindeksini mukaan ylipainoinen tämän vuoden tammikuussa. Kävin työpaikan puolesta kehonkoostumusmittauksessa ja siellä tultiin tähän tulokseen. Tähän taas on johtanut opiskelu (istuminen on lisääntynyt paljon) ja pitkällinen arjen sekamelska, jossa tunne oman elämän hallitsemisesta on hukassa.

Eli olen kuitenkin koko aikuisikäni ollut normaalipainoinen ja yrittänyt silti laihduttaa. Minulle ne viimeiset viisi kiloa on ollut tavoitteena lähes koko ajan, riippumatta siitä mitä olen painanut. Olen silti korostanut aina elämäntapojen merkitystä ja sitä, ettei laihduttaminen ole mikään dieettikuuri. Mutta elämäntapakin voi jäädä päälle, eikä aina hyvällä tavalla.

Tässä laihduttamisen lopettamisessa ei ole kyse siitä, että hylkäisin toivomani hyvät elämäntavat vaan ajatusmallin muutoksesta. Olen tuntenut niin monta vuotta syyllisyyttä jokaisesta herkuttelusta ja roskaruoka-ateriasta, että seuraavat päivät menevät miettiessä, miten nämäkin kalorit saisin pois. Enkä siltikään ole onnistunut.

Nykyisessä elämäntilanteessa ei ole mahdollista liikkua niin paljon kuin haluaisin, aina ei ehdi miettiä niitä terveellisempiä vaihtoehtoja tai edes jaksa miettiä niitä. Pitäisikö silti tuntea syyllisyyttä kaikesta? Ei varmaan pitäisi, mutta tunnen silti.

Ostin melkein pari vuotta sitten vaa’an, joka synkronoi painon aktiivisuusmittariin ja muuttaa tavoitteita sen mukaan että miten paino on muuttunut. Siitä asti tavoitteissa on ollut se miinus viisi kiloa. Ja kun astuin tammikuussa vaa’alle, silti se näytti minulle tulokseksi olen ylipainoinen. Mitä tapahtui? En pystynyt liikuntatavoitteisiin. Tavoitteet olivat jatkuvasti pilvissä, enkä päässyt suurimpana osana päivistä lähellekään sataa prosenttia.

Tänä keväänäkin aloitin urakan siihen, että saisin edes vuoden aikana kertyneet kilot pois. Mutta nyt tulin toisiin aatoksiin. Olen rakastunut juoksemiseen, enkä jaksa juosta jos en syö kunnolla. Poistin tavoitteeni aktiivisuusmittarista ja päätin, että nyt yritän vain hyväksyä että olen tämän painoinen, kokoinen ja ihan hyvä näin.

Haluan liikkua, elää terveellisesti ja jaksaa enemmän. Niillä ei ole mitään tekemistä niiden ”viimeisen viiden kilon” kanssa. Keskittyäkseni siihen hyvään mitä omassa Wellness-ajattelussani on aina ollut, en polta enkä juo, syön monipuolisesti ja aika terveellisesti, liikun mahdollisuuksien mukaan ja yritän olla aktiivinen myös vapaa-ajalla.

Nyt minulla alkoi loma, joten yritän nyt tämänkin myötä saada muutettua ajattelutapoja ja laittaa stopin laihduttamiselle. Sillä se ei ole elämäntapa. Terveelliset valinnat elämässä ei vaadi jatkuvaa ”laihdutuskuurilla” olemista, vaan ovat osa normaalia elämää kuten myös satunnaiset herkuttelut.

Joten stop laihdutus! Ja jatketaan elämää. 😊

Jessica Townsend: Morriganin koetukset

Tätä kirjaa on blogeissa, lehdissä ja puheissa hehkutettu todella paljon. Jotkut jopa vertaavat Harry Potteriin, joka tietenkin on yksi maailman parhaimmista kirjasarjoista, jos ei paras.

Joten olihan minunkin tämä luettava. Ja lukukokemuksien jälkeen voin yhtyä hehkutukseen. En vielä silti nostaisi Pottereiden tasolle, mutta potentiaalia on. Ei Viisasten kivikään paras Pottereista ole, joten annetaan tälle mahdollisuus. Kirjaa ei silti tarvitse verrata Pottereihin, sillä se pärjää hyvin kyllä ihan omillaankin.

Kirjan päähenkilö on Morrigan Korppi, 11 vuotias tyttö, joka syntyi ehtoona ja jonka on määrä kuolla ehtoona. Hän on rekisteröity kirotuksi lapseksi, jota voidaan syyttää ihan kaikesta pieleen menneestä. Morrigan ei saa elää omaa lapsuuttaan, vaan tunteettomalta vaikuttava isä on myös mukana tässä syyllistämisessä ja mielestäni kaikista julmimmalta tuntui Morriganin saama joululahja, luettelo ja lasku kaikesta hänen sinä vuonna ”aiheuttamistaan” tuhoista ja vahingoista.

Morriganin on siis määrä kuolla kun hän täyttää 11 vuotta, ennen syntymäpäiväänsä hän kuitenkin pääsee mukaan tarjouspäivään, jossa lapsille tehdään tarjouksia tulevista opinahjoista. Yllättäen myös Morrigan saa tarjouksen, ei yhtä vain kaksi. Ensimmäinen tarjous tulee merkittävältä Ezra Viimalta ja toinen Meineikkaalta seuralta.

Kun kello lyö ehtoon saapumisen merkiksi, alkaa savun ja varjon jahti, jota Morriganin pitää paeta henkensä edestä. Morriganin pelastaa mies nimeltä Jupiter Pohjoinen ja vie Morriganin mekaanisella hämähäkillään Nevermooriin.

Nevermoorissa Morrigania odottaa koetukset, jotka pitää päästä läpi ennen Meineikkaaseen seuraan pääsemistä. Viimeinen, näyttökoetus, tuntuu erityisen haastavalta, sillä siellä pitäisi esitellä joku taidokas kyky. Sitä Morriganilla ei ole, vai onko?

Kirja tutustuttaa aivan uuteen taikamaailmaan, joka on täynnä ihastuttavia yksityiskohtia. Erityisesti itse pidin paljon sateenvarjojen merkityksestä kirjan juonessa. Mikäli edes hieman pidit Pottereista, niin sanon sinulle, lue tämä. Tulet ihastumaan!

Osallistuin tälläkin Helmet-haasteeseen ja tämä sopii mm. kohtiin:

3. Kirja aloittaa sarjan

7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan

29. Kirjassa on lohikäärme

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

49. Vuonna 2018 julkaistu kirja

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Veera Salmi: Saari

Veera Salmen ensimmäinen nuortenkirja on kirja autiosta hotellista, tappeluista, oudoista katoamisista ja epätoivosta. Mutta samalla se on tarina Saaresta, ystävistä, kilpikonnista ja unelmista. Tarina alkaa kirjeestä, jonka on allekirjoittanut Hansama, ystäviensä Malalan, Morrisin ja Edisonin kanssa. Kaikilla nuorilla on oma tarinansa ja epätoivonsa vuoksi he ovat ajautuneet samaan pisteeseen. Heidän on pakko päästä jonnekin pois. Mielenkiintoisten ja arveluttavienkin suunnitelmien avulla he onnistuvat pääsemään tilanteeseen, jossa he asuvat autiossa Mahamor-nimisessä hotellissa syömässä rupitautiin sairastuneita perunoita. Kuitenkin suunnitelmissa oli asettua asumaan autiolle saarelle kauaksi vanhemmista ja nauttimaan elämästä.  Kun nuoret vihdoin pääsevät saarelle, yrittävät he kaikin keinoin auttaa muita samassa tilanteessa olevia. Mutta onko elämä saarella sittenkään unelmien täyttymys?


Tämä sai kunnian olla vuoden 30. luettu kirja. Tapasin Veera Salmen keväällä, kun hän oli vierailemassa kirjastossamme. Veera on todella mukava ja hänen tapansa kertoa kirjoistaan lapsille oli todella uskomatonta. Hänen huumorinsa pääsee oikeuksiinsa juuri Puluboi-kirjoissa ja nyt myös tässä nuorten kirjassa.

Mutta minulla oli lukiessani ongelma. Kuulin Veera Salmen itse lukevan minulle pääni sisällä kirjaa, jossa pääkertojana on poika nimeltä Hansama. Ei sopinut siis yhtään. Kesti yli puoli kirjaa päästä pois tuosta ”äänestä” ja kuulla kirjan henkilöiden äänet. Mutta näin saattaa käydä, kun kuuntelee saman esityksen monta kertaa parin päivän sisään eri kouluryhmille. 🙂

En todellakaan kokenut olevani tämän kirjan kohderyhmää, siksi ehkä itse tarinakaan ei ollut minua varten. Suosittelisin kirjaa noin 12-15 vuotiaille, mutta tällaiselle yli kolmekymppiselle äidille kirja aiheutti aika paljon huolta nykynuorista ja myös omista lapsista. Eli kyllä, tunsin itseni vanhaksi. Mietin koko ajan miten huolissaan nuorten vanhemmat olivat kun omat lapset olivat lavastaneet oman kuolemansa. En ikinä haluaisi, että omat lapseni joutuisivat kokemaan sellaista epätoivoa kuin kirjan nuoret. Koska tässäkin kirjassa sanoma on oikeasti todella syvällinen, toivon, että kohderyhmään kuuluvat löytäisivät kirjan. Siksi kirjoitinkin siitä juuri tuon alun kirjastomme verkkosivujen kirjavinkkiosioon ja pistin palautettuani kirjan esille nuorten osastolle. Huominen voi aina olla tätä päivää parempi.

Osallistuin tälläkin kirjalla Helmet-haasteeseen, tämä kirja sopii todella moneen kohtaan:

1. Kirjassa muutetaan (hotelliin ja saarelle)

4. Kirjan nimessä on jokin paikka

11. Kirjassa käy hyvin

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan

22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin

23. Kirjassa on mukana meri

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt

33. Selviytymistarina

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta

40. Kirjassa on lemmikkieläin

46. Kirjan nimessä on vain yksi sana

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

49. Vuonna 2018 julkaistu kirja

 

Juosta vai eikö juosta?

Olen aina kadehtinut juoksijoita, hölkkääjiä ja lenkkeilijöitä, joilla tossu vaan kulkee eteenpäin ilman suurta ponnistelua. Olen ammattini (liikunta-ala) puolesta tutustunut juoksun tekniikkaan ja kannustanut asiakkaitani harrastuksen pariin.

Mutta silti oma juoksu on aina tökkinyt. Nuorempana vaivasi ainaiset kylkipistot, rasitusastmatyyppiset hengenahdistuskohtaukset ja kutiavat jalat. Näiden vuoksi en koskaan oikein päässyt alkua pidemmälle vaan luovutin kun juoksu ei kulkenut. Pisimmillään juoksin luultavasti yhteen pötköön muutamia kilometrejä, eikä tilanne ole parantunut, päinvastoin.

Talvella kävin harvakseltani kävelylenkeillä, mutta nyt kevään tultua on liikunnassa ollut enemmän säännöllisyyttä (opintojen jäädessä tauolle). Kävely ei minulle riitä nostamaan sykettä tai tuomaan hikeä pintaan. Tästä syystä aloin haastaa itseäni lisäämällä juoksupätkiä lenkkeihin.

Mutta taas kaikki pistää vastaan. Nyt muutamia viikkoja juosseena henki alkaa kulkea paremmin ja juoksupätkät ovat pidentyneet. Mutta samaa tahtia on lisääntynyt kipu. Olen kärsinyt polvikivusta nyt ehkä puolisen vuotta, eikä sille lääkärissäkään mitään kunnon selitystä löydetty. Eilinen lenkki otti varsin koville polvien suhteen ja tänä aamuna kipua on levossakin.

Eli ei hyvä.

Aloittelijan tasolla olen matkassa, nopeudessa ja tekniikassa. Pieninä hetkinä kuitenkin kipu katoaa ja saatan muutamia metrejä nauttien juosta. Tämän vuoksi kidutan itseäni, sillä haluaisin onnistua ja juosta pidempiä matkoja niin että se ei olisi tuskaa. Nyt askel painaa jaloissa joka askeleella, mutta olen silti juossut. Lenkit on olleet intervallityylisiä jatkuvasti tai kävelyä pelkästään. Mutta ero on juuri sykkeissä. Juoksu nostaa sykkeeni heti todella korkealle, mutta kävely taas ei nosta yhtään. Kun löytyisi joku välimuoto, jossa sykkeen saisi pidettyä siedettävällä tasolla. Toisaalta aina syke on ollut tällainen, maksimisykerajatkin on mulle ollut ihan saavutettavissa eli peruslaskentakaavat eivät ole pitäneet paikkaansa.

Metsä on kaunis ja rauhallinen paikka juosta (eikä susia ole näkynyt, vaikka samoissa maastoissa ollaan liikuttu). En haluaisi luovuttaa. Tavoitteenani oli kesän lopussa juosta 5 km yhtäjaksoisesti. Mutta ilmeisesti jalkani ovat eri mieltä. Ei se taida olla kivun arvoista.

Ystävät, jos teillä on neuvoja tai kokemuksia, niin kuulisin mielelläni!

Anu Kuusenoksa: Seireenit

Arvostelukappale:

Anu Kuusenoksa: Seireenit

Varjo Kustannus 2018

Anu Kuusenoksan Prinssi, jolla ei ollut sydäntä (lue juttuni täältä: Prinssi jolla ei ollut sydäntä) vakuutti minut siitä että kotimaastakin voi tulla laadukasta vampyyrikirjallisuutta. Viimeisten koulutehtävien ja hellesään rinnalla luin kirjan jatko-osan, Seireenit.

Mikäli et halua tietää edellisen kirjan lopusta mitään, suosittelen lukemaan ensimmäisen blogipostaukseni ja lukemaan seuraavaksi Prinssin. 😊

Prinssin lopussa Aurora sai rakastettunsa Bardiyan ja niin kuin kirjassa vihjailtiinkin, Aurora oli jo silloin pieniin päin. Judaksen kohtalo puolestaan jätettiin avoimeksi, hänen jäädessä isänsä Amirin taloon muiden paetessa paikalta.

Vuosi on kulunut ja Auroralle ja Bardiayalle on syntynyt tytär, Amerat. Tyttö on samanlainen kuin Juudas oli, ihminen, mutta ilmeisesti kuoltuaan muuttuisi vampyyriksi ilman puremaa.

Aurora ottaa lastenhoidosta vapaa-illan ja lähtee klubille tanssimaan. Siellä asiat menevätkin todella pieleen kun hänen ystävänsä Maria menettää itsehillintänsä ja käy ihmisen kimppuun. Tyttö on Karoliina, joka lopulta epäonnistuneen pelastusyrityksen jälkeen kuolee ja syntyy vampyyriksi. Karoliinasta ei vain tule tavallista vampyyria, vaan seireeni nimeltä Kallisto. Kallisto aiheuttaa sellaisen uhkan vampyyreille, jota he eivät osanneet kuvitellakaan. Kuinka käy Auroran perheen, löytyykö Judas? Miten tämä hurja pahuus voitetaan?

Mielestäni Seireenit on kirjallisesti parempi kuin Prinssi. Tekstiä on tiivistetty, mikä on hyvä asia näinkin isossa tarinassa. Vielä kirjassa on pitkiäkin taustakertomuksia, mutta ne eivät minua ainakaan haitanneet. Niistä voi lukea rivien väleistä, että kirjailija rakastaa historiaa ja tähtitiedettä. Mytologiat ovat aina kiehtoneet minua ja niihin syventyminen oli mielenkiintoista.

Kirjassa lempihahmojani olivat Bardiya ja Amir, nuo kaksi johtohahmoa koko vampyyrien lajille. Mieleeni jäi erityisesti eräs Amirin tarina Auroralle, Ameratin nimen taustoista. Tämä kuvaa hyvin uskontoja ja myös tämän kirjan maailman vampyyreiden suhdetta kuolemattomuuteen:

”Jokaiseen tietämääni uskontoon liittyy unelma jonkinlaisesta kuolemattomuudesta, elämän jatkumisesta ikuisesti – taivaassa, nirvanassa, uudelleen syntymisenä. Ameratat ei tarkoita varsinaisesti kuolemattomuutta, vaan elämän jatkumista yleisesti, niin luonnossa, kasveissa kuin eläimissäkin. Jokainen meistä, kuten Bardiyakin tyttärensä kohdalla, haaveilee siitä että saisi pitää rakkaansa ikuisesti itsellään. Ei kukaan halua olla kuolematon tai päästä parempaan paikkaan, ellei heidän rakkaansa ole siellä. Miksi elää ikuisuus, jos on elettävä yksin? ”

Seireenit (Kuusenoksa 2018, 192).

Kirja sai miettimään jatkoa, koska maailma on niin mielenkiintoinen. Toinen asia, jota mietin oli että tämä voisi toimia sarjakuvana hyvin, ehkä molempien kirjojen kuvittajana toimineen Antti Tahvanaisen piirtämänä?

Suosittelen tutustumaan sarjaan, jos vampyyrit yhtään kiinnostaa. Kirjasarjan molemmat osat löytyvät Pietarsaaren kaupunginkirjastosta. (Muihin Fredrika-kirjastoihin myös edullisella seutulainalla!) Tai voit tilata kirjat ihan omaksi esim. Adlibriksestä.

Kiitos Varjo kustannus kirjasta! Oli kiva lukea!

Tämäkin kirja päätyi Helmet-haasteeseen, tässä ehdotuksia joihin kirja sopii:

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt (En nyt tiedä mihin päin Italiaa tämä sijoittuu, mutta en ainakaan ole Suomen kohteissa käynyt.)

33. Selviytymistarina

46. Kirjan nimessä on vain yksi sana

49. Vuonna 2018 julkaistu kirja

Steinar Bragi: Sumu

Tämä kirja on ehkä oudoin lukemani viime aikoina. Tai koskaan? Löysin kirjan kirjastosta jo viime vuoden puolella ja takakannen teksti houkutteli pistämään lukulistalle.

”Sumu on niin sakea, että matkalaisten jeeppi törmää talon seinään. Yksinäisessä talossa keskellä Islannin autiota erämaata asuu salaperäinen vanha pariskunta, joka vastentahtoisesti tarjoaa seurueelle yöpaikan.”

Takakannessa on myös arvostelu, viisi tähteä ja maininta nerokkaasta psykologisesta trilleristä. Ehkä enemmän kirjasta kertoo kannen teksti: Islannin oma Twin Peaks.  Itse pidin Twin Peaksin outoudesta, niin tv-sarjassa kuin kirjassakin, mutta Sumun osalta tämä meni todella oudoksi.

Kirja alkaa juuri niin kuin takakannen tekstissä sanotaankin. Tekstissä vilisee islantilaisia nimiä ja paikkoja, joka tuo oman sävynsä kerrontaan. Kirjassa myös selostetaan onnettomuuteen joutuneiden uhrien taustoja ja heidän välisiään suhteita. Mutta oudot tapahtumat talossa ja sen ympäristössä ovat kuitenkin pääosassa. Kaiken juonen kehittelyn jälkeen lopusta jäi todella tyhjä olo. Tavallaan nauratti, mutta tavallaan petyin ”helppoon” loppuun.

En löytänyt henkilöhahmoista ketään samaistuttavaa, joten ehkä siksi myös koko tarina jäi etäiseksi.

Yksi syy siihen, miksi päätin lukea kirjan nyt, oli sen sijoittuminen Helmet-haasteen kohtaan numero 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja. Olen lukenut tosin toisenkin tänä vuonna (Sielujen saari), mutta se meni toiseen kohtaan.

Kirjaa en kovin herkästi voi suositella, jos ei todella pidä oudoista ja vielä oudommista tarinoista. Mutta jos palkitun kääntäjän kirjoittamaa kirjaa on vaikea löytää, niin tässä on yksi. Ja jos on joku maahaaste menossa, niin tässä olisi Islanti. 🙂

Helmet-haasteen (2018) kohdat, joihin kirja sopii ovat:

15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja (Tuomas Kauko)

16. Kirjassa luetaan kirjaa

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt (Islanti)

40. Kirjassa on lemmikkieläin

46. Kirjan nimessä on vain yksi sana


Steinar Bragi: Sumu

LIKE 2016, 287 sivua

 

Satu Rämö: Islantilainen kodinonni

Islantilainen kodinonni: Perhe-elämää viikinkien malliin on hyväntuulinen kirja vanhemmuudesta. Salamatkustaja-blogin (klikkaa tästä blogiin) kirjoittaja Satu Rämö on Islannissa asuva yrittäjä, joka kirjassaan valottaa miksi islantilaiset ovat maailman paras paikka asua naisille ja miksi siellä on maailman kolmanneksi onnellisemmat lapset.

Kirja luo islantilaisista perhekeskeisen kuvan, mutta silti lapset eivät muuta vanhempiensa elämää ja pienet ihmiset tulevat osaksi sitä. Tasa-arvoa vanhempien välillä on Islantilainen perhevapaamalli (3+3+3). Isät ovat luontevassa roolissa jo lapsien syntyessä ja sama jatkuu lapsien kasvaessa.

Eniten kirjassa ilahdutti islantilaisen arjen kuvaaminen. Mikä loistava ajatus onkaan, että lapsien harrastukset ovat suoraan koulun jälkeen (kouluilta kuljetus harrastuksiin!) eikä kenenkään tarvitse odotella kahdeksalta illalla hallilla lapsia. Miettikää hieman suomalaista mallia. Lapset pääsevät klo 12-14 koulusta, odottavat kotona pahimmillaan yksin vanhempiaan useita tunteja joiden jälkeen hirveä kuljetusrumba harrastuksiin ja ruokahuoltokin pitäisi hoitaa. Ei kiitos! Islantilainen malli sopisi paremmin meille.

Ruoka kuulosti kirjassa hyvältä, minkä vuoksi olikin mukavaa, että kirjan lopussa olikin reseptejä. Joku ainakin menee testiin!

Pidin kirjasta, mukava välipala romaanien välissä. Hieman liikaa oli toistoa minun makuuni, mutta tulipahan asiat selväksi. Täällä ainakin kannustetaan islantilaisia sitten kesän jalkapallon MM-kisoissa. Sen verran huikeaa porukkaa ovat. Ja matkailukuume sen kun nousee… 🙂

En osaa vielä päättää, mihin kohtaan laitan tämän kirjan. Alkaa kohdat täyttyä sillä vauhdilla, että helpot on jo menneet. Mutta kirja sopii mielestäni ainakin seuraaviin kohtiin:

19. Kirja käsittelee vanhemmuutta

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt.

39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama (onhan se, vaikka ei ns. stereotypisen maahanmuuttajan kirjoittama)

48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö (ainakin hetken, koska Islanti…)

49. Vuonna 2018 julkaistu kirja

Anu Kuusenoksa: Prinssi jolla ei ollut sydäntä

Anne Rice vampyyrikronikat olivat ensimmäisiä vampyyrikirjoja, joihin rakastuin. Ne eivät keskittyneet niinkään vampyyriromantiikkaan vaan kuvasivat aika raadollisestikin vampyyrien elämää. Jollain tapaa löysin Anu Kuusenoksan teoksesta paljon samaa ja ihastuin.

Prinssi, jolla ei ollut sydäntä on erinomainen vampyyrikirja. Tarina alkaa siitä kun nuori tyttö Aurora juoksee alkoholisoitunutta, väkivaltaista isäänsä karkuun metsässä. Paikalle saapuu Juudas, jolla on oma hirviönsä perässään. Olosuhteista huolimatta tyttö ja vampyyri ystävystyvät ja tuosta läheisestä suhteesta tuleekin romaanin kantava voima.

Itseäni romaanissa ihastutti tapahtumien tarkka kuvailu ja vampyyrihierarkian selvittäminen. On selkeitä suhteita luojien ja jälkeläisten välillä, mutta myös vaikeita sisaruussuhteita. Kaikki ei ole aina sitä, miltä ensiksi tuntuu. Kirjan edetessä saa monesti miettiä uudelleen käsitystänsä ”pahoista” ja ”hyvistä” hahmoista.

Tässä kouluhommien lomassa tämän lukemiseen vierähti varmaan kolmisen viikkoa, mutta kyllä kannatti. Nyt sitten odottelemaan, josko saisin jostain käsiini jatko-osan, Seireenit, joka ilmestyi tässä kuussa. Sen verran jännään paikkaan tämäkin kirja jäi. 🙂

Anu Kuusenoksa: Prinssi, jolla ei ollut sydäntä

Scarabe Kustannus 2017

Sopii esimerkiksi seuraaviin kohtiin:

3. Kirja aloittaa sarjan

14. Kirjan tapahtumat sijoittivat kahteen tai useampaan maahan

23. Kirjassa on mukana meri

Itse laitan tämän kirjan kohtaan 14. vaikka maiden nimiä ei kirjassa mainitakaan.

Frozen synttärit

Tyttäreni täyttää ensi viikolla kolme vuotta, minkä vuoksi nyt pääsiäinen oli hyvä aika juhlia pienen prinsessan synttäreitä. Hänen lempparihahmoihinsa kuuluu Frozenin Elsa ja Anna, minkä vuoksi synttäreille valikoitui saman leffan teema. Olen yleensä tottunut askartelemaan paljon itse, koska pojat ovat aina pyytäneet sellaisia teemoja, joista ei löydy valmiita juhlatarvikkeita. Nyt oli kuitenkin onni, että kaupat ovat täynnä Frozenin oheistuotteita, joita käyttää.

Äitini auttoi kakun kanssa, se on ihan perinteinen sokerikakkupohja, jonka kostutin Spritella ja väliin tuli valkosuklaa-nougatmoussea. Päälle sitten vain kermaa, kimallegeeliä ja nonparelleja. Tadaa, Frozen-kakku oli vain koristetta varten valmis. Onneksi sekin löytyi ihan omasta takaa. 🙂

Olofin teemaan kuului suolatikkuja, vaahtokarkkeja ja naposteluporkkanoita.

Muffinssit tein luottoreseptilläni, joka löytyy täältä: Vadelmamuffinssit

Tällä kertaa jätin vain vadelmat pois ja tein ylimääräisestä kermasta, tomusokerista ja nonparellista kuorrutteen ja koristeet niihin.

dsc_0707998476651.jpg

Löytyi pöydästä yksi itsetehty lumiukkokin. 🙂 Suolaisista tarjottavista ei ollutkaan yhtään kuvia, mutta sieltä löytyi kinkku-paprikapiirakkaa ja jauheliha-tomaattipiirakkaa Ranch-maustettuna.

Tyttö sai mieleisensä juhlat ja ainakin vanhempien onneksi huomenna on vielä vapaapäivä, sellainen rutistus nämä synttärit aina ovat. 🙂